Tangokuningas Amadeus Lundberg sai pojan – "iso jässikkä"

Lundbergin vaimo synnytti parin ensimmäisen yhteisen lapsen lauantaina aamulla.

Vuoden 2009 tangokuninkaasta Amadeus Lundbergistä tuli aikaisin tänään lauantaina pienen pojan isäksi. Hänen ja vaimonsa, kuva-artesaani Lara del Marin ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi vähän kuuden jälkeen aamulla.

– Poika painoi 3,8 kiloa ja oli 51 senttiä pitkä, eli aika iso jässikkä, Lundberg hymähtää.

Lundberg oli mukana synnytyksessä. Hän kuvailee kokemusta uskomattomaksi.

– Oli mieletöntä pidellä parin tunnin ikäistä poikaa sylissä ja miettiä, että meidän välillämme on elinikäinen side, Lundberg miettii.

Tuore isä on julkaissut suloisen kuvan pojastaan myös virallisella Facebook-sivullaan.


Lapsen laskettu aika oli torstaina. Vielä tiistaina Lara edusti pirteänä miehensä kanssa Emma Gaalan lehdistötilaisuudessa.

Lapsen hoidon lisäksi Lundbergiä työllistävät keväällä keikat tanssilavoilla, Riku Niemi Orchestran kanssa ja Olavi Virta -musiikkiesityksessä. 

– Keväästä tulee kiireinen, mutta kuitenkin niin, että ehdin olla myös kotona. Perhe tulee välillä mukaan, ja onneksi konserteiden jälkeen ehtii usein ajaa kotiin yöksi, hän selittää.

Lue myös:

    Uusimmat