Tangofinalistien joukossa yllätyspariskunta: Tuemme toisiamme

Tangolaulukilpailun finalistit Mariam Sandhu ja Juha Hautaluoma päättivät yhdessä hakea mukaan kilpailuun.

Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangolaulukilpailun finaalissa on tänä vuonna mukana pariskunta. Mariam Sandhu ja Juha Hautaluoma tapasivat yhteisen musiikkiprojektin merkeissä, ja ovat nyt seurustelleet noin kahden vuoden ajan.

– Päätimme yhdessä hakea mukaan kilpailuun, ja kävi niinkin upeasti, että pääsimme molemmat finaaliin. Kyllähän me tiesimme, että olemme hyviä, mutta emme arvanneet, että ihan näin hyviä, Hautaluoma veistelee MTV.fille.

– Arvostan ja ihailen suuresti Mariamin lahjakkuutta. Tuemme ja kannustamme toisiamme läpi kilpailun, ja jaamme kaikki tunnepuuskat, hän kehuu rakastaan.

Hautaluoma kuvaileekin kilpailun tilannetta tällä hetkellä kaikin puolin täydelliseksi.

– En tiedä voisiko paremmin enää olla, koska olemme molemmat päässeet finaaliin. Jos toinen putoaa, hän ryhtyy sitten kannustamaan toista. Ja koska naisten ja miesten sarjat ovat erikseen, emme joudu kilpailemaan toisiamme vastaan. Se on hyvä, sillä en tiedä, mitä siitä tulisi, Hautaluoma selittää.

Hän kertoo, että pariskunnan arki on viime aikoina oletetusti pyörinyt lähes pelkästään tangojen ympärillä.

– Meillä on yhä kaksi asuntoa, mutta käytännössä asumme yhdessä. Viime aikoina tango on kyllä hallinnut hyvin lahjakkaasti kotielämää. Katsotaan, jos juhannuksena saisi pidettyä pari päivää vapaata ja ajateltua jotain muutakin, hän naurahtaa.

Varovaisesti pari on jo uskaltanut haaveilla siitä, että kilpailussa kävisi parhaimmalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi yhteiskiertueita he eivät kuitenkaan ole vielä suunnitelleet.

– Ei pidä ahnehtia, mutta hyvin varovaisesti olemme puhuneet siitä, että entä jos meidät valitaan kuninkaaksi ja kuningattareksi. Olisihan se hienoa, Hautaluoma kuvailee.

Lue myös:

    Uusimmat