Tänään mitattiin kevään toistaiseksi korkeimmat lämpötilat, Hyvinkäällä 15,6 lämpöastetta

Joko on aika heittää talvelle hyvästit? Tässä tuore sääennuste 3:58
Joko on aika heittää talvelle hyvästit? Tässä tuore sääennuste!

Tänään Suomessa koettiin kevään tähän mennessä korkeimmat lämpötilat, kertoo Ilmatieteen laitos. Hyvinkäällä lämpötila nousi 15,6 plusasteeseen ja Jomalassa Ahvenanmaalla mitattiin 15,3 asteen lämpötila.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Juha Tuomaalan mukaan tänään oli tämän vuoden lämpimin päivä.

Neljääntoista plusasteeseen yllettiin Uudenmaan itäosista Päijät-Hämeeseen ja Pirkanmaalle saakka. Myös Keski-Suomen eteläosissa ja Satakunnassa mitattiin vastaavia lämpöasteita.

Sää viilenee viikonlopusta

Alkavalla viikolla kevätsää kääntyy hiljalleen viileämmäksi viikonlopun lämmön jälkeen. Maanantaiksi on luvattu vielä lämpöä, vaikkei sunnuntain lämpöasteisiin todennäköisesti ylletä.

–  Kaikkein lämpimimmät lämpötilat putoavat, mutta sää jatkuu lämpimänä vielä maanantaina, kertoo Tuomaala STT:lle.

Tuomaalan mukaan yli 15 asteen lämpötiloja saadaan nyt odottaa vähän aikaa.

Tiistai on vielä poutapäivä, mutta viimeistään tiistain ja keskiviikon välisenä yönä lounaaseen on tulossa hajanainen sadealue.

Tuomaala ennustaa, että sade tulee pääosin vetenä ja räntänä. Kertymät etelässä jäävät hyvin vähäisiksi.

–  Samalla sateita leviää Pohjois-Lappiin, Tuomaala sanoo.

Lapissa lunta voi tulla kahdesta kahdeksaan senttiä

–  Käsivarren tienoilla voi tulla jopa kymmenkunta.

"Sateisempaan suuntaan ollaan menossa"

Epävakainen sää jatkuu pohjoisessa torstaina.

–  Sadealueen jälkeen kylmää ilmaa valuu pohjoiseen.

Muualla sää jatkuu poutaisena.

Viikon lopulla lännestä on tulossa uusi sadealue, joka tuo mukanaan vettä ja lunta maan etelä- ja keskiosiin ja mahdollisesti myös pohjoiseen.

Tuomaala huomauttaa, että viikonlopun kohdalla sateiden ajoitus menee hyvin epävarmaksi. Myös sateen olomuotoon liittyy vielä epävarmuuksia.

–  Sateisempaan suuntaan tässä vähitellen ollaan menossa, sanoo Tuomaala.

Samalla sää viilenee.

Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson suunnalla sade tulee lumena tai räntänä perjantain aikana, muuten Etelä-Suomessa sateet vaikuttaisivat tulevan pääosin vetenä.

Lue myös:

    Uusimmat