Jopa 20 senttiä lunta! Toukokuu alkaa hyisenä ja sateisena – katso 5 vuorokauden ennuste paikkakunnallesi

3:06
Katso yllä olevalta videolta, miten matalapaine näyttää tämän hetken ennusteen mukaan iskevän Suomeen!

Paikoitellen huhtikuun kylmimmät lämpötilat mitattiin vasta juuri ennen vappua.

Tällä viikolla Suomen sää muuttuu poutaisesta sateiseksi, ja paikoin on luvassa jopa lumisateita, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto.

Vielä tiistaina suuressa osassa maata on poutaista, mutta tiistai-iltana Suomen itärajalla voidaan paikallisesti saada vesi- tai lumisateita. Karuston mukaan Länsi-Suomessa ja Lapissa voi paistaa aurinko, mutta lämpötilat ovat vuodenaikaan nähden melko viileitä.

–  Lännessä lämpötila voi nousta jopa kymmenen asteen yläpuolelle, mutta idässä jäädään viiden asteen paikkeille, sanoo Karusto.

Luvassa on matalapaineita

Keskiviikkona suuressa osassa maata on poutaista, mutta Etelä-Suomen ylle nousee aamupäivällä sadealue.

–  Päivän aikana sadealue hilautuu kohti pohjoista, sanoo Karusto.

Illan aikana vesisade saattaa muuttua rännän tai lumen olomuotoon. Etenkin maan keskiosassa voi olla luvassa lumisateita.

Keskiviikkona Etelä-Suomen lämpötilat ovat viiden asteen paikkeilla ja pohjoisempana mennään lähelle nollaa astetta.

Torstaina idästä saattaa tulla uusi sadealue, joka voi tuoda tullessaan Itä-Suomeen jopa 10–20 senttimetriä lunta. Lunta saataisiin myös Kainuussa ja Itä-Lapissa.

Karuston mukaan matalapaineen liikkeiden ennustamiseen liittyy merkittävää epävarmuutta, eli saderintama voi esimerkiksi jäädä kokonaan Venäjän puolelle.

–  Matalapaineen kehittymistä on kuitenkin syytä seurata, koska keväällä ei ole tyypillistä saada näin paljoa lunta, sanoo Karusto.

Matalapaine voisi aiheuttaa myös voimakkaita tuulia Itä-Suomessa.

Perjantaina mahdolliset lumisateet liikkuisivat Pohjois-Suomeen.

Huhtikuun loppu oli viileä

Huhtikuun kylmimmät lämpötilat mitattiin useilla etelän ja lännen säähavaintoasemilla vasta vappuaattoa edeltäneinä öinä. Kokonaisuudessaan huhtikuu oli kuitenkin suuressa osassa maata tavanomaista lämpimämpi.

Karuston mukaan huhtikuun lopun viileys hidasti kevään etenemistä etenkin pohjoisessa.

Tällä hetkellä Suomen lumiraja menee Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun korkeudella.

Foreca kertoo tiedotteessa, että Maailman ilmatieteen järjestön alustavien tietojen mukaan huhtikuu oli läntisessä Euroopassa paikoin kolein vuosikymmeniin.

Katso myös viiden vuorokauden ennuste paikkakunnallesi!

Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä!

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja