Norovirus iski tamperelaislukion abeihin kesken kirjoitusten: "Katastrofaalista, jos kirjoitukset jäävät väliin"

Tampereen Kalevan lukion vatsatautiepidemian syy saattaa olla norovirus. Norovirusta on löytynyt kahden potilaan näytteistä, ja lisää tuloksia on tartuntatautilääkäri Sirpa Räsäsen mukaan tulossa alkuviikosta.

Sairastuneita on ainakin 30, joista suurin osa on abeja. Räsänen pitää todennäköisenä, että norovirus on tautiaallon takana, koska sairastuneiden oireet ovat samankaltaisia.

Nyt tutkittavana on ulostenäytteitä ja näytteitä esimerkiksi sämpylöistä, joita abeille tarjottiin ylioppilaskokeita edeltävän preliminäärin aikana.

Kevään ylioppilaskirjoitukset alkoivat maanantaina. Räsäsen mukaan kaikki kynnelle kyenneet tulivat paikalle, mutta vatsataudista kärsivät tekivät kokeensa erillisessä tilassa.

– Sehän on tietysti katastrofaalista, jos kirjoitukset jäävät väliin, Räsänen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat