Lähes 100 ihmistä sai ripulin Salossa, sairastuneiden joukossa päiväkotilapsia ja koululaisia – syyksi epäillään ulkomaalaista tilliä

Tämän hetken tiedon mukaan 94 salolaista on sairastunut erilaisiin vatsavaivoihin, kuten ripuliin ja oksennustautiin. Taudin epäillään olevan peräisin viime viikon keskiviikkona tarjoillusta ruoasta.

Oireet alkoivat ilmetä seuraavana päivänä eli torstaina, mutta tiettävästi kaikki sairastuneet voivat jo paremmin. Suurin osa sairastuneista sai vain lieviä vatsaoireita.

– Ruoka-annoksia valmistettiin lähes 10 000, joten siihen nähden sairastuneita on melko vähän, kommentoi Salon kaupungin ympäristöterveydenhuollon esimies Riitta Suutari.

Sairastuneiden joukossa on päiväkotilapsia, koululaisia ja heidän opettajiaan sekä kaupungin työntekijöitä.

Tutkimukset syyn selvittämiseksi käynnissä

Suutari kertoo, että Salon kaupungin keittiössä pakastetaan raaka-aineita ja ruokaa tällaisia tilanteita varten.

– Olemme lähettäneet ruokanäytteitä tutkittavaksi. Tulokset selviävät loppuviikosta, Suutari lisää.

Syyksi epäillään pastasalaattia, joka sisälsi Hollannissa pakattua tilliä.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat