29-vuotiaan miehen epäillään yrittäneen puukottaa alle kymmenvuotiasta lasta Tampereen Turtolan Citymarketissa keskiviikkona. Mies on tuomittu aiemmin muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Alle kolmekymppinen mies yritti lyödä lasta keskiviikkona Citymarketissa Tampereella teräaseella kaksi kertaa ylävartaloon, mutta pojan isä sai estettyä toisen iskun.
Poika selvisi tilanteesta vammoitta, mutta pojan isä sai lieviä vammoja teräaseesta. Pojan talvitakki vaurioitui käyttökelvottomaksi.
Poliisille tuttu entuudestaan
Mies on ollut aikaisemminkin tekemisissä poliisien ja oikeuden kanssa. Hänet on tuomittu virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta alentuneesti syyntakaisena 60 päiväsakkoon.
Teko tapahtui kesäkuussa 2016 Tampereella. Miehen vuokranantajan edustaja kertoi oikeudessa, että miehen käyttäytyminen oli kesällä ollut sekavan oloista ja aiheuttanut pelkoa muissa asukkaissa.
Edustaja oli järjestänyt tapaamisen miehen asunnolle, koska hänellä oli ollut huoli, kykeneekö mies psyykkisen vointinsa vuoksi jatkamaan asumista siellä.

