Tampa Bayn maalivahtiruletti katkaisi 87 vuoden mittaisen putken

Tampa Bay Lightning käänsi NHL-jääkiekkoliigan loppuottelusarjan toisen ottelun Chicago Blackhawksia vastaan 4-3-voitoksi ja tasoitti otteluvoitot 1-1:een. Tapahtumarikkaassa ja tasaisessa ottelussa Lightning vaihtoi maalivahtia kolme kertaa.

Tampa Bayn maalissa aloittanut Ben Bishop luisteli vaihtoon kolmannessa erässä syystä, josta päävalmentaja Jon Cooper ei halunnut kertoa ottelun jälkeen. Bishop kuitenkin palasi pian venäläistulokas Andrei Vasilevskin tilalle, mutta jätti kaukalon lopullisesti, kun kolmatta erää oli jäljellä 7.41 minuuttia.

- Kuuntelimme kuulutuksista, että kuka meidän maalissamme oli, Lightningin kapteeni Steven Stamkos ihmetteli NHL:n verkkosivuilla.

Bishop ehti torjua pelissä 21 kertaa. Voiton iltapuhteestaan kirjannut 20-vuotias Vasilevski summasi viisi torjuntaa. Ennen Vasilevskia edellisen kerran vaihdosta kentällä tullut maalivahti on Stanley Cupin finaaleissa torjunut joukkueensa voittoon vuonna 1928.    

- Meillä on kaksi erittäin kyvykästä maalivahtia. Kun Bishop joutui jättämään jään, en havainnut vaihtopenkillämme tippaakaan huolestuneisuutta, itseni mukaan lukien. Hän (Vasilevksi) todisti kykynsä jäälle, hän oli loistava, Cooper kehui.

Venäläinen oli paikannut Bishopia ennen lauantaita kahdessa pudotuspelissä tänä keväänä. Runkosarjassa hän pelasi 16 ottelua. 

Lue myös:

    Uusimmat