Silja Kosonen jäi Turun Paavo Nurmi gamesissa toiseksi hyvällä tuloksella 73,21, mutta pidempään olisi ollut ainesta. Kosonen kärsi hieman tuulen takia, kun hänen moukarinsa osui häkkiin useassa heitossa.
Kosonen oli moukarinheittäjistä vähemmistössä, sillä hän pyörii heittonsa vauhdinotossa vastapäivään. Melko reippaan tuulen takia moukarihäkin pullollaan oleva verkko aiheutti päänvaivaa. Kosonen ei kuitenkaan miettinyt asiaa, vaan keskittyi suorituksiin.
– Ei se ainakaan heittämiseen vaikuttanut. Ehkä sitten jos moukari otti siihen kiinni. Ehkä siihen, mutta ei se itsellä ainakaan pyörmiseen vaikuttanut, Kosonen kommentoi.
Kosonen sai neljällä heitolla yli 71 metrin tuloksen, mutta harmittavan moni hetoista vähintäänkin hipaisi häkkiä, mikä rokotti heti heiton pituutta.
– Kyllä se vissiin useammassa otti häkkiin, mutta en usko, että olisin silti Suomen ennätystä heittänyt, Kosonen naurahtaa.
Tällä kaudella 77,07 heittänyt suomalainen oli hipaisuhaasateista huolimatta melko tyytyväinen kilpailuun.
– En tulokseen mutta sijoitukseeen kyllä. Kakkossija tällaisessa porukassa on ihan jees. Olisi se ollut kiva voittaa, mutta kun on Camryn ja muut vastassa, on kakkossija ihan hyvä.
Kosonen kärsi ennen Lahden Motonet gp:tä hieman sairasteluista. Se on jättänyt pientä jälkeä kroppaan.
– Kyllä tälleen jälkeenpäin olisi voinut Lahden jättää välistä, mutta ei tämäkään tulos huono ole. Ei ollut ehkä ihan niin helppo kisa, mutta kakkossija on ihan jees.
Kososen vointi ei vieläkään ole täysin
– Ihan jees. Ei mikään ihan sataprosenttinen, mutta en rupea sen piikkiin liikaa laittamaan. Ei vaan lentänyt tänään ihan niin hyvin, Kosonen sanoo.
Kisan voitti Kanadan Camryn Rogers tuloksella 74,59.