Tämän takia jooga on hyväksi terveydelle
Jooga voi parantaa elämänlaatua merkittävästi.
Joogatunnin jälkeen olo on parhaimmillaan rentoutunut sekä fyysisesti että psyykkisesti. Miksi jooga on niin hyvä liikuntamuoto, joogaopettaja Sina Varhee?
– Jooga on niin kokonaisvaltaista. Se ei oikeastaan ole edes liikuntamuoto, vaan itsensä hoitamisen menetelmä. Koko elämä saattaa alkaa muuttua joogan myötä, jos joogasta tulee elämäntapa. Jooga lisää notkeutta. Lisäksi se rauhoittaa ja parantaa ihmisen kehon tuntemusta, mikä on mielestäni hyvin tärkeää. Monilla ihmisillä on nykyään univaikeuksia, ja jooga auttaa tähän aivan erinomaisesti, sillä se parantaa unenlaatua, Varhee sanoo.
Jooga parantaa myös immuniteettia, eikä ihminen sairastu niin helposti. Hapenottokyky paranee, koska hengitysharjoitukset ovat joogassa tärkeässä osassa. Jooga saattaa helpottaa jopa kiputiloja: esimerkiksi päänsärkyjä ja nivelkipuja. Varheen mukaan jooga johtaa välttämättä myös parempaan elämäntapaan.
– Jooga on niin hirvittävän suuri paketti. Ihmiset aina luulevat joogan olevan liikuntaa, mutta joogan ensimmäinen tehtävä on tehdä meistä tyytyväisiä. Että ihminen voisi olla tyytyväinen, vaikka elämä olisi kuinka vaikeaa. Joogahan ei poista vaikeuksia, mutta se opettaa arjen tyytyväisyyttä ilman, että siihen on mitään syytä. Tästä lähtee se niin sanottu parempi elämä, Varhee sanoo.
– Ihminen alkaa esimerkiksi pohtia paljon, mitä hän syö. Olin täysi suklaa-addikti aloittaessani joogan. Ahmin suurin piirtein yhden suklaalevyn päivässä. Nyt olen oppinut syömään suklaata aivan eri tavalla. Kaikki turha syöminen ja esimerkiksi turha shoppailu jäävät pois elämästä. Elämään saa rauhallisemman otteen, hän jatkaa.
Varhee sanoo joogan sopivan aivan jokaiselle ihmiselle, ja jokainen löytää varmasti oman tapansa joogata. Hän haluaa aina korostaa, että ensimmäisiä tunteja pitäisi ohjata kokenut ja taitava opettaja. Opettajan ja oppilaan vuorovaikutus on erittäin tärkeä asia joogaa aloittaessa. Hyvissä joogakouluissa alkeiskursseja vetävät vain erittäin kokeneet opettajat.
Joogaopettaja muistuttaa, että lajista on ollut apua myös monille eri potilaille. Hän on itse opettanut joogaa masennuksesta kärsineille, sokeille ja reumapotilaille.
– Muualla päin maailmaa järjestetään joogaterapiaa esimerkiksi alkoholisteille. Joogalla on hyvin monenlaisia ulottuvuuksia. Se on yksi parhaimmista tavoista opetella rentoutumaan. Jooga voi auttaa esimerkiksi masennuksen hoidossa olennaisesti, Varhee sanoo.
Lue myös:
Emmi Maaranen, emmi.maaranen(at)mtv.fi
Uusimmat
-
12:03
Miehelle syyte kahdesta taposta Oulussa – toinen uhreista miehen vaimo
-
11:59
Neljä loukkaantui nokkakolarissa Rovaniemellä
-
11:50
Pörssisähköläiset hereillä maanantaina! Sähkön hinta satakertaistuu huonon tuulen vuoksi
-
11:50
Syyskuu oli ennätyksellisen lämmin koko maassa: Helsingin lämpöennätys murskaksi
-
11:32
Pieleen mennyt pysäköintiyritys meni italialaisrouvan tunteisiin – turhautuneet huudot kaikuivat pitkälle!
-
11:25
Leijonilta merkittävä sopimusuutinen
-
11:16
Uutta tietoa Huittisten vauvasieppauksesta – nuorta porilaisnaista epäillään teosta
-
11:10
"Teen töitä, vaikka perse irtois" – Sointu Borg kiittelee TTK-äänestäjiään
-
10:58
Suomalainen mansikka noteerattiin nyt EU-tasolla
-
10:55
Elon Musk pilkkasi Zelenskyiä: "Kulunut viisi minuuttia siitä, kun viimeksi pyysit avustusta"
-
10:50
Myrsky lähestyy Suomea, tämä tilanteesta tiedetään – tuore sääennuste povaa yöpakkasia myös etelään
-
10:49
Niinistö matkustaa Portugaliin tällä viikolla
-
10:44
Hurja nokkakolari tallentui videolle Ukrainassa – kuolonuhreilta vältyttiin
-
10:23
Teemu Suninen esitti anteeksipyynnön – tallipomo löi pöytään vaatimuksen
-
10:15
Saaristossa liikkeellä runsaasti viranomaiskalustoa ja alueita saatetaan eristää – melua on turha säikähtää
-
10:06
Nämä kappaleet kuullaan seuraavassa Tanssii Tähtien Kanssa -jaksossa
-
09:44
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
09:34
Parasta leipää ikinä – kolme kovaa ohjetta: "Tässä menee viisi minuuttia"
-
09:27
Huima temppu MM-kisoissa – supertähti hyppäsi nimensä lajin historiaan
-
09:26
Elina Valtonen on Kiovassa – EU:n ulkoministereillä historiallinen kokous EU:n ulkopuolella
-
Lataa lisää