Tämän paperin julkisuudesta riideltiin 3,5 vuotta | MTV Uutiset
Tämän paperin julkisuudesta riideltiin 3,5 vuotta
MTV Oy, All rights reserved
Julkaistu 12.08.2013 15:45
Ibrahim Shkupolli murhasi 31. joulukuuta Espoossa viisi ihmistä ja ampui lopuksi itsensä. Pyrimme tietysti tuoreeltaan selvittämään miehen taustoja. Kun suhteellisen alkuvaiheessa oli tiedossa miehen saapuneen Suomeen 1990-luvulla ja syyllistyneen rikoksiin, niin kiinnostus kohdistui maahanmuuttovirastoon.
Tein pyynnön saada kaikki Shkupollia koskeva aineisto luettavaksi ja jo samana päivänä maahanmuuttovirasto toimitti vahvasti mustatun version kansalaisuuspäätöksestä. Päätöksestä oli sutattu mm. se, mihin rikoksiin Shkupolli oli ennen murhia Suomessa syyllistynyt.
Maahanmuuttovirasto ei suostunut kuitenkaan edes kertomaan mitä muuta aineistoa tappajasta on, vaan vetosi ulkomaalaisrekisterin salassapitoon.
Tämä johti oikeuskierteeseen, joka kesti reilut kolme ja puoli vuotta. Ohessa on Shkupollin nyt julkiseksi todettu kansalaisuuspäätös (kuvan voi klikata suuremmaksi), mutta tämän tekstin ydin on itse julkisuusriita.MTV Oy, All rights reserved
Julkisuusriidan ydin oli varsin yksinkertainen: maahanmuuttovirasto katsoi, että kun jostain tiedosta on tehty merkintä ulkomaalaisrekisteriin, niin tätä kautta itse tieto muuttuu salaiseksi.
Oma kantani taasen se, että viranomaisten päätösten julkisuus ratkaistaan julkisuuslain nojalla yksittäisten asiakirjojen salassapitotarpeen mukaan.
Hieman yleistäen maahanmuuttoviraston kannassa oli kyse siitä, että kaikki oikeuslaitoksen antamat vankeustuomiot olisivat salassa pidettäviä, koska niistä tehdään merkintä salassa pidettävään rikosrekisteriin. Näinhän asia ei suinkaan ole.
Juttu lähti siis tammikuussa 2010 Helsingin hallinto-oikeuteen. Vuoden päästä, helmikuussa 2011 hallinto-oikeus kumosi maahanmuuttoviraston päätöksen vääränä ja palautti asian maahanmuuttovirastoon uudelleen ratkaistavaksi.
Toukokuussa 2011 maahanmuuttovirasto antoi uuden päätöksen, joka sekin oli kielteinen. Virasto vetosi hieman toisin sanankääntein pääosin edelleen ulkomaalaisrekisterin salassapitoon sekä julkisuuslain salassapitolistan 24. kohtaan.
Tässä 24. kohdassa määritellään turvapaikanhakijaa ja oleskeluluvan hakijaa koskevat tiedot salassa pidettäväksi, ”jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna pakolaisen tai hakijan tai näiden läheisten turvallisuutta”.
Tämä on ns. vahinkoedellytyslauseke. Periaate on tässä siis se, että asiakirja on salainen, paitsi jos on selvää että tiedot eivät vaaranna henkilöiden turvallisuutta. Jos turvallisuus ei selvästikään tai kiistatta vaarannu, niin tällöin asiakirja on julkinen. Tässä 24. kohdassa käytetään salassapito-olettamaa, mutta joissain muissa julkisuusolettamaa.
Oma käsitykseni oli, että itsensä ampuneen Shkupollin turvallisuus ei voi tietenkään enää vaarantua. Jutussa haettiin siis tulkintaa voisiko läheisten turvallisuus vaarantua ja onko yhteiskunnallisesti erittäin vakavalla rikoksella merkitystä tähän.
Taas hallinto-oikeuteen…
Valitin tästä migrin päätöksestä tietysti uudestaan Helsingin hallinto-oikeuteen.
Helsingin hallinto-oikeus antoi toisen ratkaisunsa tammikuussa 2012. Alkuperäisestä tietopyynnöstä oli nyt kulunut kaksi vuotta.
Hallinto-oikeus totesi, että minulla oli oikeus saada kansalaisuuspäätös mustaamattomana, mutta muilta osin tiedot katsottiin salaisiksi.
Hallinto-oikeuden perustelut olivat yllätys. Hallinto-oikeus totesi, ettei tietojen antaminen sinänsä aiheuttaisi vahinkoedellytyslausekkeen mukaisia vahinkoja, mutta niitä ei voinut luovuttaa julkisuuslain 17§ 3 momentin perusteella.
Tämä 17§ 3 momentti eli ns. Lex Jäätteenmäki säädettiin 2005 täydentämään julkisuuslakia. Syy oli se, että sen avulla tärkeää tietoa esim. ulkopolitiikasta voidaan antaa oppositiojohtajalle, jolle syntyy siihen salassapitovelvollisuus.
Jotta tietoja olisi voinut minulle luovuttaa, olisi pitänyt sitoutua salassapitoon. Eihän sellainen nyt käynyt päinsä. Olin kuitenkin koko ajan pyytänyt julkisia tietoja. Missään vaiheessa minulle ei oikein selvinnyt hallinto-oikeuden logiikka: jos kerran tietojen antaminen ei aiheuttaisi vahinkoja, miksi niitä pitäisi salata 17§ nojalla.
...Korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Juttu eteni siis Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Taas kirjoitettiin valituksia, selityksiä ja vastaselityksiä. Koko oikeudenkäynti oli kirjallista prosessia.
- Kun Suomeen saapunut ulkomaalainen on syyllistynyt Suomessa viiteen murhaan, on yhteiskunnallisesti tärkeää, että tietojen suhteen ollaan avoimia. Oikea tieto ehkäisee huhuja ja väärinkäsityksiä, kirjoitin yhteen.
Perustelut tietojen merkittävyydestä jatkuivat mm. näin:
- Shkupollin tapauksessa merkittävin tiedonsaannin perustelu liittyy kuitenkin mahdollisuuteen arvioida viranomaisten eli tässä tapauksessa maahanmuuttoviraston ja sen edeltäjän ulkomaalaisviraston toimintaa. Oletettavasti viraston salaamista asiakirjoista löytyy tietoa siitä millä perusteella oleskelulupa ja sen jatko on aikanaan myönnetty ja minkälaista mahdollista muuta viranomaisharkintaa hänen tapaukseensa on vajaan 20 vuoden aikana liittynyt. Myös se on tärkeää, mitä tietoa maahanmuuttovirastolle ei ole mahdollisesti kertynyt.
- Julkisuuspunninnassa pitää siis ottaa huomioon julkisuuslain tarkoituksessa mainittu mahdollisuus valvoa julkisen vallan käyttöä, jota maahanmuuttovirasto on tässä tapauksessa omalta osaltaan käyttänyt. Lisäksi julkisuutta puoltava seikka on Shkupollin tekemien rikosten erittäin poikkeuksellinen törkeys.
Omissa lausunnoissaan maahanmuuttovirasto toi lisäsalaamisperusteena esille valtion turvallisuuden ja viraston kansainvälisten suhteiden vaikeutumisen.
Migri katsoi, että ”yksittäisen ihmisen lähtökohtaisesti salassa pidettävien tietojen antamisella ei ole saavutettavissa sellaista julkisuuskontrollia viranomaistoimintaan, mitä asiakirjanpyynnössä esitetään julkisuuden perusteeksi”.
Sittemmin tosin viranomaiset myönsivät julkisuudessa kuinka Sellon ampujan tapaus muutti suhtautumista karkottamisiin. Määrät nousivat vuosittaisesta vajaasta sadasta yli kahteensataan.
Ratkaisu lähti siitä, että viranomaisten hallintopäätöksiä ei voi salata ulkomaalaisrekisterin merkintöjen perusteella ja että asiakirjojen julkisuus arvioidaan asiakirjakohtaisesti.
Juuri näin olin todennut prosessissa koko ajan.
KHO:n ratkaisu koski käytännössä kansalaisuuspäätöstä sekä aiempaa turvapaikka- ja oleskelulupahakemusta ja niiden osalta piti soveltaa vahinkoedellytyslauseketta.
Kun Shkupolli oli kuollut, tiedot eivät aiheuttaneet hänelle haittaa, mutta läheisille tietojen julkistaminen olisi KHO:n mukaan voinut aiheuttaa vaaraa.
- Asiakirjojen luovuttamisen vaikutukset kohdistuisivat [Shkupollin] läheisiin, myös alaikäiseen henkilöön. Turvapaikka- ja oleskelulupahakemus, selvitysaineisto ja asiassa annettu päätös sisältävät perhekohtaisia arvioita. Vahinkoedellytyslausekkeen mukainen seuraus ei olisi kovin todennäköinen, mutta asiassa saadun selvityksen perusteella ei kuitenkaan ole julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 24 kohdassa tarkoitetuin tavoin ilmeistä, että päätöksen antaminen ei vaaranna [Shkupollin] läheisten turvallisuutta.
Tulkinta tästä vahinkoedellytyslausekkeesta on myös varsin tiukka. KHO:n mukaan vaarantuminen ei olisi kovin todennäköinen seuraus, mutta laki edellyttää ettei se ole ilmeistä.
Yhteiskunnallisesta merkityksestä KHO totesi:
- Asiakirjapyynnön taustalla olevat tapahtumat ovat hyvin poikkeuksellisia, ja ne on yhteiskunnallisen merkittävyytensä vuoksi otettava huomioon asiaa ratkaistaessa.
Tältä osin itselleni jäi kyllä varsin epäselväksi, miten ne otettiin huomioon. KHO ei sitä kertonut.
Eli kansalaisuuspäätös oli julkinen, mutta turvapaikka- ja oleskelulupapaperit jäivät salaisiksi. Mutta tuo oli ratkaisu ja se pitää hyväksyä.
Millä perusteella Shkupolli oli melko mittavasta rikostaustastaan huolimatta sitten saanut jäädä Suomeen?
Tämä ei kansalaisuushakemuksesta selviä. KHO totesi, että päätökset jatko-oleskeluluvista on tehty poliisissa ja poliisi on niiden osalta arkistointivelvollinen. Olisi tietysti auttanut hieman, jos tämä olisi selvinnyt jo alkuvaiheessa, mutta maahanmuuttovirasto ei halunnut yksilöidä sen asiakirjojen sisältöä.
Kirje ja tulkinnanvarainen julkisuuslaki
Tämä juttu sai lopulta päätöksen viime viikolla, kun maahanmuuttovirasto lähetti kirjeessä Shkupollin mustaamattoman kansalaisuuspäätöksen. Uutisarvoa sillä ei enää ole, mutta olisi varmasti ollut tapahtuman jälkeen.
Mitä jutusta voi todeta?
- Yksittäinen virkamies tai virasto voi niin halutessaan tai tietämättömyyttään käytännössä vetkutella hitaan oikeuslaitoksen avulla asiakirjapyynnöissä vuosikausia
- Julkisuuslaki säädettiin kiireellä 90-luvun lopussa ja se on osoittautunut liian tulkinnanvaraiseksi. Laki antaa aivan liiaksi harkintavaltaa virkamiehille ja virastot sekä jopa yksittäiset virkamiehet tulkitsevat lakia eri tavalla.
- Erityisesti lain salassapitolista pitäisi uudistaa ja selkeyttää. Myös lain ns. vahinkoedellytyslausekkeet ovat käytännössä osoittautuneet vain salassapidon laajennukseksi.
Mutta ei tässä vielä kaikki
Toisesta samantapaisesta riidasta näyttää tulevan vielä pidempi. Syyskuussa 2011 pyysin kahden terrorismirikoksista epäillyn henkilön tietoja ja siitä annettiin oma päätös samana kesäkuisena päivänä kuin Shkupollista. Tässä jutussa on mukana myös kollega.
KHO totesi ratkaisussaan maahanmuuttoviraston kielteisen päätöksen kelvottomaksi ja määräsi sen antamaan uuden. Juttu palasi kahden vuoden käsittelyn jälkeen alkuruutuun.
Tässä toisessakin asiassa on kirjoitettu jo kymmenkunta valitusta, selvitystä yms vastausta tuomioistuimille, mutta silti nämä eivät osaa ratkaista itse pääasiaa. Kun viranomainen tekee väärän päätöksen, niin se saa sitten uuden mahdollisuuden miettiä asiaa... ja taas kuluu tolkuttomasti aikaa.
Vielä on tosin matkaa pisimpään kokemaani julkisuustaistoon. Riita konekielisten yo-tulosten julkisuudesta kesti viisi ja puoli vuotta. Se ehti käydä KHO:ssa kahdesti.
Lisää asiakirjojen julkisuudesta 3.6.13 kirjoittamassani blogitekstissä:
