Tämä Vantaan Kivistön joukkotappelusta tiedetään: Epäillyiltä löydettiin huumeita ja pesäpallomaila

Poliisi otti viikonloppuna kiinni viisi nuorta miestä epäiltynä joukkotappelusta Vantaan Kivistössä. Miehet on nyt päästetty vapaaksi. Poliisi tutkii tapausta muun muassa törkeänä pahoinpitelynä.

Väkivaltatilanne sai alkunsa Vantaan Kivistön Topaasikujalla noin puoli viideltä lauantai-iltapäivänä, kun kahden miesporukan välille tuli suukopua.

Tilanne eteni fyysiseksi yhteenotoksi, jossa epäillään käytetyn muun muassa pesäpallomailaa. Tilanteesta karkuun pyrkineitä oli jahdattu juosten.

Virkavalta saapui paikalle näyttävästi noin kymmenen poliisipartion voimin. Paikalta otettiin kiinni viisi miestä. Heidän lisäkseen paikallE oli ollut tappelun aikaan myös kuusi muuta.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Luoto kertoo, että kaikki kiinniotetut on sittemmin vapautettu.

– Heidät on kuultu, ja heiltä on saatu näkemys asioihin. Heidät on pidätysaikojen puitteissa kuulustelujen jälkeen vapautettu.

Tunsivatko toisensa sittenkin?

Miehiä epäillään edelleen rikoksista.

Epäiltyinä rikosnimikkeinä on tällä hetkellä muun muassa törkeä pahoinpitely ja useita perusmuotoisia pahoinpitelyitä. Törkeä rikosnimike liittyy pesäpallomailaan, joka löydettiin tappelun jälkeen osallisten käytössä olleesta autosta.

– Kun saamme muut osalliset kuultua, harkitsemme, täyttyykö tässä törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistö ihan loppuun saakka, Luoto kommentoi.

Poliisi selvittää tutkinnassa vielä myös sitä, tunsivatko tappeluun ajautuneet miehet toisensa entuudestaan. Viikonloppuna poliisi tiedotti, että porukat olivat toisilleen entuudestaan tuntemattomia. Tämä ei ole kuitenkaan ilmeisesti täysin selvää.

– Tämä on vielä selvityksen alla, että ovatko he tunteneet toisiaan entuudestaan, ja onko siellä taustalla ollut jonkinlainen kiista.

Joukkotappelun syyt epäselvät

Luoto ei ota vielä  kantaa joukkotappelun mahdollisiin syihin, koska kaikkia osallisia ei ole päästy kuulemaan.

– Syytä tämän käynnistymiselle en pysty tässä vaiheessa sanomaan.

Luodon mukaan tapaukseen liittyen on kirjattu myös huumausaineen käyttörikoksia. Epäiltyjen hallusta löydettiin hänen mukaansa pieniä määriä huumaavia aineita.

Jutussa on poliisin mukaan ilmoitettu asianomistajiksi kaksi tappeluun osallistuneista miehistä. He ovat kuitenkin myös itse rikoksista epäiltyinä.

Lue myös:

    Uusimmat