Prinsessa Dianan kuolemasta on tämän kuun lopussa kulunut 20 vuotta.
– Walesin prinsessa Diana on kuollut.
Tämä uutistoimistojen ytimekäs, mutta traaginen uutissähke elokuun viimeisenä aamuna vuonna 1997 käynnisti aikansa suurimman julkisuusvyöryn. Noin miljardi ihmistä oli seurannut radiosta tai televisiolähetyksestä prinsessan satuhäitä, joissa Diana sai miehekseen, jos ei komeaa prinssiä, niin prinssin kuitenkin. Hautajaisista tuli vielä suurempi spektaakkeli.
Media oli jo tuntien ajan spekuloinut huolestuneena prinsessan ja hänen seurueensa voinnilla, sillä uutinen Pariisissa tapahtuneesta vakavasta kolarista alkoi levitä eri puolille maailmaa varhaisina aamuyön tunteina. Heti oli selvää, että onnettomuus oli ollut raju, sillä julkisuudessa oli kuvia prinsessaa kuljettaneesta autosta, joka oli romuttunut pariisilaisessa tunnelissa pahoin. Prinsessan vakavasta loukkaantumisesta raportoitiin jo pian puolenyön jälkeen.
Britannian yleisradioyhtiön BBC:n ensimmäiset arviot Dianan kuolemasta julkistettiin varhain aamulla vielä vahvistamattomina ja ne saatiin brittiläisen uutistoimiston nimettömistä lähteistä. BBC:n Pariisin kirjeenvaihtaja Stephen Jessel kommentoi niitä suorassa tv-lähetyksessä vakavana.
– Minulla on hirveä tunne, että uutinen pitää paikkansa. En kuitenkaan pysty vahvistamaan tietoa vielä.
Heti tämän kommentin jälkeen tieto varmistui: Prinsessa Diana oli kuollut pariisilaisen sairaalan teho-osastolla. Onnettomuuden uhrina olivat jo aiemmin yöllä kuolleet prinsessan seuralainen Dodi al-Fayed ja onnettomuusauton kuljettaja. Prinsessan henkivartija oli loukkaantunut vakavasti.


