Prinsessa Diana teki juuri ennen kuolemaansa mystisen vihjauksen tulevaisuudensuunnitelmistaan.
Prinsessa Diana menehtyi traagisessa auto-onnettomuudessa Pariisissa 31. elokuuta vuonna 1997. Viimeisen elinvuotensa aikana Diana eli sinkkukuninkaallisena, sillä hänen avioeronsa prinssi Charlesin tuli viralliseksi vuotta aiemmin. Kuolemansa aikaan Diana seurusteli egyptiläisen Dodi Al-Fayedin kanssa, joka niin ikään menehtyi samassa auto-onnettomuudessa.
Kuukautta ennen kuin Diana kuoli hän vei poikansa prinssi Williamin ja prinssi Harryn lomalle St. Tropeziin Ranskan Rivieralle. William oli tuolloin 15-vuotias ja Harry 12-vuotias.
Lomallaan Diana joutui jälleen kerran paparazzien piirityksen kohteeksi ja päätti tuolloin yllättäen ottaa ohjat omiin käsiinsä ja lähestyä itse mediaa ja pitämällä oman "lehdistötilaisuutensa" keskellä merta. Kuninkaalisasiantuntija Howard Hodgsonin kirjoittamassa vuonna 2007 ilmestyneessä kirjassa kerrotaan, kuinka tämä tilaisuus johti mystisille poluille, joiden tarkoitusperiä pohditaan yhä tänäkin päivänä.
– Poikani kehottavat minua aina elämään ulkomailla ja olemaan vähemmän julkisuudessa. Ehkä tämä on se, mitä minun pitäisi tehdä. Ymmärrän, että minulla on oma roolini, mutta minun on oltava suojeleva poikiani kohtaan, prinsessa Diana puhui tuolloin median edustajille.
– Mutta tulette näkemään suuren yllätyksen pian sen suhteen, mitä seuraavaksi aion tehdä, Diana totesi mystisesti paikalla olijoille.
Se, mitä Diana tarkoitti tällä lauseella, on mysteeri yhä tänä päivänä.

