Harva voi sanoa varsinaisesti iloitsevansa, kun joku tauti koettelee pahasti. Tämän kauden norjalainen mäkihyppysensaatio Halvor Egner Granerud sen sijaan sanoi niin aika lailla tehneensä, kun koronavirus alkoi häntä vaivata.
Kesken Oberstdorfin MM-kisojen maaliskuun alussa Granerudilla, 24, todettiin koronavirustartunta. Hän eristäytyi muusta joukkueesta, ja oli Norjan TV 2:n eilen tiistaina julkaiseman jutun mukaan myös 13 päivää myöhemmin eristäytyneenä Oberstdorfissa.
Hotellihuoneen Granerud oli sanut vaihtaa hiukan suurempaan asuntoon.
Granerudin mukaan hän voi nyt hyvin.
– Kunto on todella hyvä. Tunnen oloni terveeksi. Tein testin varhain tänään (tiistaina), joten toivon, että se on negatiivinen. Sitten voisin mennä kotiin, Granerud sanoi.
Granerud raportoi katsoneensa paljon YouTubea ja pelanneensa. Viime päivinä hän on myös hiukan treenannut.


