Tämä mies brändäsi loskasta kansainvälisen menestystapahtuman

Slushin pääjärjestäjä Miki Kuusi odotti vuoroaan soittaa New Yorkin pörssin päätöskelloa, kun tuttu tunne iski: mitä hittoa tässä oikein tapahtuu.

– Joskus tulee sellaisia itsereflektion hetkiä. Niin kävi New Yorkissa: oli tosi siistiä, mutta myös absurdia nähdä, että siellä se meidän logo pyörii Times Squaren jättinäytössä, Kuusi muistelee pari viikkoa myöhemmin.

12 000 vierasta ja 1200 vapaaehtoista

– Teknologia-alan kasvuyritysten ja sijoittajien kohtaamistapahtuma Slush järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 18.–19. marraskuuta.

– Tapahtumaan odotetaan jopa 12 000:ta osanottajaa. Viime vuonna kävijöitä oli 7 000.

– Slush järjestetään valtaosin vapaaehtoisvoimin. Vapaaehtoisia on 1 200, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet mukaan.

– Slush työllistää ympärivuotisesti kymmenkunta ihmistä. Tapahtuman taustalla on voittoa tavoittelematon yhteisö.

– Yksi Slushin perustajista on peliyhtiö Rovion Peter Vesterbacka, joka myös keksi tapahtuman nimen.

Slush – suomeksi "loska" – on muutamassa vuodessa kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista teknologiakonferensseista: ensi viikolla järjestettävään tapahtumaan odotetaan jopa 12 000:ta osanottajaa.

Marraskuisessa Helsingissä ei vielä tarvota loskassa, mutta harmaata on. Slushin toimistossa kymmenhenkinen ydinjoukko painaa pitkää päivää. Kaamosväsymykseen ei ole aikaa, kahvia kuluu.

Kuusi otti Slushin vastuulleen vuonna 2011. Ennen sitä Slush oli ollut muutaman sadan teknologia-alan ihmisen paikallinen kokoontuminen.

Aalto-yliopistossa opiskellut Kuusi tiimeineen lähti kehittämään Slushista sijoittajien ja kasvuyritysten kansainvälistä kohtaamispaikkaa, joka olisi tarpeeksi suuri kilpaillakseen maailman huippujen huomiosta. Kasvu on vaatinut paljon työtä ja kokeiluja, joista osa on ottanut tulta, osa ei.

– Tuntuu että Suomessa asioista tehdään usein liian vaikeita. Paljon puhutaan esimerkiksi kansainvälistymisestä ja tehdään monimutkaisia suunnitelmia. Joskus pitää kuitenkin vain kokeilla asioita, Kuusi kannustaa.

Peloton asenne kasvoi kotona

Parikymppinen Kuusi on saanut kuulla, että hänellä on poikkeuksellinen kyky pysyä rauhallisena isonkin epävarmuuden keskellä. Hän kiittää pelottomasta asenteestaan perhettään.

– Lapsuus ja koti olivat aina turvallisia. Olen pystynyt hyppäämään uuteen ja ottamaan riskejä. Pitää hyväksyä, että epäonnistuminen on mahdollista ja miettiä, mitä onnistuminen vaatii.

Slushia on kehuttu poikkeuksellisen dynaamiseksi ja innostavaksi tapahtumaksi. Samanlaista virettä Kuusi haluaisi kasvattaa Suomessa.

– Suomi on aivan fantastinen paikka elää ja tehdä töitä. Sen tajuaa, kun reissaa paljon. Täällä kaikki toimii, asiat eivät vaadi säätämistä ja ihmisiin voi luottaa. Ajat ovat aika synkeät, mutta ei se valittamalla ja masistelemalla miksikään muutu. Ainoa mahdollisuutemme on tehdä töitä.

Kuusi katsoo, että teknologia-alalla ollaan perinteisiä aloja pidemmällä työelämän ajattelutavan muutoksessa: työpaikat vaihtuvat, mutta työ jatkuu.

– Enää ei olla töissä yhdessä ja samassa yrityksessä 20 vuotta, vaan ollaan töissä tietyllä alalla. Ihmiset hyppivät firmasta toiseen, rakentavat henkilökohtaista osaamistaan ja uskottavuuttaan.

Haaveena suomalainen Google

Kuusen tavoitteena on olla luomassa tulevaisuuden Suomeen uutta teollisuutta ja yrityksiä.

– Supercellin Ilkka Paananen on hyvin todennut, että ei ole mitään syytä, miksi Googlea ei olisi voitu perustaa Suomeen. Slushilaisten unelma on, että tulevaisuudessa syntyisi suomalainen firma, joka olisi vaikka kymmenen prosenttiakin Googlesta.

Slushiin huipentuu jälleen vuoden työ. Kuusi ei kuitenkaan haikaile lomalle.

– En oikein osaa lomailla. Muutaman päivän jälkeen rupean hermostumaan ja on pakko tehdä jotain. Rehellisesti sanottuna en edes koe tekeväni töitä, kun teen Slushia. 

Lue myös:

    Uusimmat