Tämä kaikki Porvoon uimahallissa hukkuneen pojan tapauksesta tiedetään nyt

Lapsi hukkunut uimahallissa Porvoossa – näin kaupunginjohtaja kommentoi tragediaa 2:36
Näin Porvoon kaupunginjohtaja kommentoi tragediaa MTV Uutiset Liven haastattelussa.

Alakouluikäinen poika hukkui torstaina iltapäivällä Porvoon uimahallissa. MTV Uutiset koosti, mitä poikkeuksellisesta tapauksesta tähän mennessä tiedetään.

Näin tilanne huomattiin

Pelastuslaitos sai tapauksesta ilmoituksen hieman kello 15 jälkeen iltapäivällä torstaina.

Poika oli uimahallissa lasten iltapäiväkerhotoiminnassa. Itäväylä-lehden mukaan hän oli vajonnut huomaamatta veden alle monitoimialtaassa. Tilanteen huomannut toinen lapsi oli ilmoittanut asiasta valvojille.

Poikaa yritettiin elvyttää tapahtumapaikalla. Paikalle lähti yksi pelastuslaitoksen yksikkö.

Millaiset olosuhteet olivat?

Uimahallin varaustietojen mukaan uimahallissa oli kyseisenä ajankohtana varaus lasten liikuntaleikkikoululle. Varaukseen oli ilmoitettu 12 lapsen ryhmä.

Toistaiseksi tiedossa ei ole, montako valvojaa ja lasta ryhmässä kaikkiaan oli. Uimahallissa oli paikalla myös muita ihmisiä.

Onnettomuus tapahtui monitoimialtaassa, joka sijaitsee uimahallin niin sanotulla virkistyspuolella. Monitoimialtaan kokonaisuudessa on muun muassa hierontasuihkuja, vesiliukumäki ja altaita reunustavia köysiä.

Viranomaiset eivät toistaiseksi ole kertoneet tarkemmin, missä kohti allasta eloton poika havaittiin  ja miten onnettomuus pääsi tapahtumaan valvonnasta huolimatta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Näin poliisi selvittää tapausta

Itä-Uudenmaan poliisi ilmoitti tänään aloittaneensa tapauksesta tutkinnan. Tutkinnanjohtajan mukaan rikoksen mahdollisuutta voida toistaiseksi sulkea pois. Kun tapahtumahetkestä saadaan lisää tietoa, poliisi arvioi, onko rikoksen tunnusmerkistö täyttynyt. 

Toistaiseksi poliisi ei ole kommentoinut, minkälainen rikosnimike tapauksessa voisi mahdollisesti olla.

Virkavallan mukaan uimahallissa on ollut tapahtumahetkellä runsaasti ihmisiä. Poliisi on kertonut hyödyntävänsä hallin valvontakameratallenteita, jotta tapauksesta saadaan lisäselvyyttä. 

Uimahalli suljettiin onnettomuuden jälkeen. Itä-Uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivitys on tarjonnut apua paikalla olleille. Paikallisen kirkkoherran mukaan tapaus on koskettanut valtavasti koko kaupunkia.

Aiempia hukkumistapauksia Porvoon uimahallissa ei tiettävästi ole.

Lue myös:

    Uusimmat