Talvivaaran kohtalo selvillä – hallitus sulkemassa kaivoksen

Valtio sulkemassa Talvivaaran kaivoksen 2:22

Hallitus aikoo sulkea Terrafamen pyörittämän Talvivaaran kaivoksen. Terrafamen rahat loppuvat laskelmien mukaan kesäkuussa.

– Tälle päivälle tuntuu kasautuvan useampikin huono uutinen, työ- ja elinkeinoministeri Olli Rehn aloitti viitaten Microsoftin tämän päiväiseen irtisanomisilmoitukseen.

– Riskit voidaan taloudellisesti minimoida aloittamalla valmistautuminen siihen, että Sotkamon kaivos suljetaan hallitusti, Rehn sanoi.

Sulkeminen on pitkä prosessi. Rehnin mukaan sulkeminen toteutetaan tämän vuoden loppuun asti kestävällä siirtymäkaudella. 

– Onnistunutkin kaivostoiminta nykyisellä nikkelihinnalla olisi arpapeliä veron maksajien rahoilla.

Takaovi jatkolle on auki

Kaivostoiminnan ylösajo ja kaupallinen toiminta voivat pitkällä tähtäimellä jatkua vain, jos siirtymäkauden aikana kyetään hankkimaan yksityistä lisärahoitusta. Talvivaaran pitkälle edenneet neuvottelut yksityisen rahoittajan kanssa kaatuivat Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen ympäristöluvan määräaikaisuudesta. 

– Päätös tappoi myös lupaavat neuvottelut kolmansien osapuolien tulemisesta mukaan kaivokseen sijoittajiksi.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli kaivosyhtiö Terrafame Oy:n lisärahoitusta tänään aamupäivällä. Se puoli kaivoksen sulkemista. Kaivos vie 24 miljoonaa euroa kuukaudessa.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi Rehnin mukaan myös Terrafame Oy:lle 144 miljoonan euron lisäpääomitusta. Esitys tästä annetaan eduskunnalle tämän vuoden toisen lisätalousarvion esityksen yhteydessä.

– Samalla kaivoksen toiminta jatkuu siirtymäkauden aikana nyt esitettävän lisärahoituksen turvin.

Rehnin mukaan rahoitusneuvotteluja jatketaan tämän vuoden loppuun asti.

– Jos kaivokselle saadaan tarvittavaa yksityistä lisärahoitusta varmistettua ennen vuoden loppua, niin Terrafame Group Oy voi siinä tapauksessa hyödyntää tätä myönnettyä 144 miljoonan euron määrärahaa ja osallistua sijoittajana Terrafame Oy:n jatkorahoitukseen.

Tämä tarkoittaa, että rahoituksen löytyessä, toimintaa voidaan kaivoksessa jatkaa.

– Jos taas tähän sulkemiseen päädytään, niin Kainuun aluetalouden ja työllisyyden näkökulmasta tämä on vaikea päätös. Sen takia on selvää, että mikäli sulkeutuminen toteutuu, niin valtio varautuu kaivostoiminnan lopettamisesta aiheutuvan rakennemuutoksen hoitamiseen.

Terrafamen työntekijät uskovat jatkoon –"Puoli vuotta aikaa näyttää" 1:41

Kaivoksella raskas perintö

Kaivostoiminnasta hän jatkoi kertomalla taustoja.

– Terrafame sai vastuulleen raskaan perinnön konkurssipesältä. Joudumme toteamaan, että uskottavuus vastuullisesta ympäristönhuolehtimisesta oli täysin menetetty. Eikä kaupallinen toiminta päässyt käyntiin kunnolla koskaan. 

– Päätös louhinnan käynnistämisestä viime vuonna on sinänsä osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Kaivostoimintaa ei voida äkkillisesti lopettaa noin vain ympäristöseikoista johtuen.

Rehnin mukaan kaivostoiminta on sujunut tähän asti hyvin. Kaivoksen toiminta jatkuu myös siirtymäkauden ajan normaalisti, eikä kaivoksella aloiteta yt-neuvotteluita.

– Kiitän kaivoksen henkilöstöä ja johtoa tästä. Tehokas työ on kantanut hedelmää. Se mihin yhtiö voi omalla toiminnallaan vaikuttaa, niin se on tehty.

Päättäjät: Ympäristölupapäätös saattaa sinetöidä Talvivaaran alasajon 2:08

Sulkemisen edellyttämät toimet käytäntöön

Rehnin mukaan yksityiskohtainen sulkemissuunnitelman aikataulu, sekä sulkemisen edellyttämän ympäristövaikutusten arviointi aloitetaan välittömästi.

– Sulkemisen edellyttämää ympäristölupaa aiotaan hakea heti YVA-menettelyn valmistuttua. Sulkemisen kokonaiskustannuksia tarkennetaan ensi vuonna. 

Talvivaara Sotkamo Oy hakeutui konkurssiin vuonna 2014, jonka jälkeen valtio-omisteinen Terrafame Oy jatkoi kaivostoimintaa.

Näin Talvivaaran ahdinko on syventynyt 2:04

Lue myös:

    Uusimmat