Talvilintuja laskeneet yllättyivät – ennätyksellisen paljon peippoja: "Ovat jääneet viivyttelemään katoviljapelloille"

Vuodenvaihteessa tehty talvilintujen valtakunnallinen laskenta on saatu juuri päätökseen. Laskennoissa havaittiin ennätyksellisen paljon järripeippoja, peippoja ja urpiaisia.

Talvehtivia vesilintuja oli myös runsaasti. Suuria tilhiparvia vasta odotellaan eteläiseen Suomeen.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja BirdLife Suomen talvilintulaskennat on toistettu jo 61 talvena. Missään muualla Euroopassa ei ole tehty yhtä pitkää aikaa vuosittaista seurantaa, joka perustuu täysin vapaaehtoisten harrastajien työhön.

Uusia tuttavuuksia ruokintapaikoilla

Tänä talvena on havaittu runsaasti maassamme yleensä harvalukuisena talvehtivia järripeippoja ja peippoja.

– Nämä siemensyöjät ovat jääneet viivyttelemään syksyllä puimatta jääneille katoviljapelloille. Talven tullen ne ovat ilmestyneet monille ruokintapaikoille ilahduttamaan, kertoo tutkimuskoordinaattori Päivi Sirkiä Luomuksesta tiedotteessa.

Urpiaisilla nyt ennätysvuosi

Punaotsaisia pieniä urpiaisia tavattiin talvilintulaskennoissa erittäin runsaasti, toiseksi eniten talvilintulaskennan historiassa. Selitys tälle löytyy syksyllä Suomeen vaeltaneista suurista urpiaismääristä, joita on tavattu vielä pitkin alkutalvea.

– Syksyn massiivisen vaelluksen ansiosta urpiaisia rengastettiin viime vuonna yli 40 000 yksilöä. Se on enemmän kuin mitään yksittäistä lintulajia on merkitty vuoden aikana koko linturengastuksen historiassa, hehkuttaa rengastustoimiston johtaja Jari Valkama.

Lintujen rengastus tuo tärkeää tietoa lintujen liikkeistä. Urpiainen on lajina erityisen kiinnostava, sillä Suomessa rengastetut urpiaiset saattavat lentää tuhansien kilometrien päähän. Esimerkiksi Tanskassa havaittiin vastikään Kiinassa rengastettu urpiainen.

Vesilinnut jäivät Suomeen

Vuodenvaihteen lintulaskennassa havaittiin myös runsaasti talvehtivia vesilintuja kuten laulu- ja kyhmyjoutsenia, isokoskeloita, uiveloita ja telkkiä. Ilmaston lämpeneminen auttaa vesilintujen talvehtimista Suomessa. Meri- ja järvialueiden jäättömän ajan pidetessä yhä useampi vesilintu jää maahamme.

Tilhiparvia vasta odotellaan

Syksyn runsaasta pihlajanmarjasadosta huolimatta tilhiä havaittiin eteläisessä Suomessa vain siellä täällä. Pohjoisempana niitä havaittiin suuria määriä.

– Esimerkiksi Rovaniemellä, Torniossa, Kemissä, Oulussa sekä Kokkolassa ja Kuopiossa havaittiin satoja tilhiä. Odotuksista huolimatta voi käydä niin, ettei etelässä tänä vuonna päästä ihailemaan suuria tilhiparvia, pohtii Sirkiä.

Tämän talven laskennoissa vapaaehtoiset harrastajat ovat laskeneet yli 550 vuodesta toiseen samana pysyvää laskentareittiä. Lintujen rengastus perustuu noin 600 rengastajan vapaaehtoistyöhön.

Lue myös:

    Uusimmat