Talvilajien tukirahat julki – maastohiihto ja jääkiekko kasvattivat osuuttaan

Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö julkaisi perjantaina talvilajien tukipäätökset kaudelle 2020-2021. Kymmenelle talviolympialajille jaettiin yhteensä 2 185 000 euroa ja neljälle talviparalympialajille 81 500 euroa.

Lajeille jaettu kokonaispotti nousi viime vuodesta, jolloin kymmenen talviolympialajin toimintaan jaettiin 1 970 000 euroa.

Lajeista maastohiihto kasvatti osuuttaan, sillä se vastaanottaa tukirahaa yhteensä 420 000 euroa. Viime vuonna lajin vastaava summa oli 375 000 euroa.

Tukiraha kasvoi eniten freestylehiihdolla, jonka viimevuotinen 125 000 euroa kasvoi 175 000 euroon. Viime vuonna 420 000 euroa vastaanottanut jääkiekko saa puolestaan tukea nyt 465 000 euroa. 

Tiedotteen mukaan "tehostamistukea suunnataan menestyspotentiaalisiin lajeihin ja kansainvälisen tason valmentautumiseen, johon myös lajiliitto itse satsaa merkittävästi."

– Oli selvää, että tässä koronavirustilanteessa noudatimme valtioneuvoston suosituksia kokoontumisrajoitusten osalta. Tälläkin tavalla onnistuimme hyvin ja saimme lajien huippu-urheilusta vastaavat henkilöt sekä akatemioiden ja valmennuskeskusten avainhenkilöt puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki kertoo tiedotteessa.

– Nyt tehdyissä tehostamistukipäätöksissä on haluttu kohdentaa resurssia mahdollisimman paljon lajien valmentautumisen suoraan tehostamiseen. Sen lisäksi satsaamme voimakkaasti asiantuntijatoiminnan rahoittamiseen osana akatemioiden ja valmennuskeskusten tukea, jolloin esimerkiksi lumilajit saavat nämä palvelut suoraan Vuokatti-Rukan Olympiavalmennuskeskuksen kautta, Lehtimäki jatkaa.

Laji

Tuen määrä
kaudelle 2020-2021

Tuen määrä
viime kaudella

Alppihiihto

115 000 €

110 000 €

Ampumahiihto

145 000 €

145 000 €

Freestylehiihto

175 000 €

125 000 €

Jääkiekko

465 000 €

420 000 €

Lumilautailu

280 000 €

260 000 €

Maastohiihto

420 000 €

375 000 €

Mäkihyppy

120 000 €

110 000 €

Pikaluistelu

90 000 €

100 000 €

Taitoluistelu

125 000 €

110 000 €


Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja