Talousvaikeudet koettelevat – Yölinnulle jo toinen konkurssi

Viime vuodet ovat koetelleen tanssilavojen suosikkiyhtyettä.

Silmun veljesten 1990-luvulla perustama Yölintu-yhtye on kamppaillut talousvaikeuksien kanssa. Viime kesänä Yölintu Oy asetettiin konkurssiin, ja verovelkoja jäi maksettavaksi yli 59 000 euroa.

– Yritys on erillinen asia eikä sinänsä liity bändimme olemassaoloon. Meillä itsellämme on koko ajan ollut varmuus siitä, että homma jatkuu. Emme missään vaiheessa suunnitelleet bändin telakalle laittoa, Matti Silmu kommentoi MTV.fille kesällä.

Yhtyeen toiminta siirrettiin M. Silmu Oy:n nimiin, mutta nyt myös tätä yhtiötä haetaan konkurssiin. Hakijana on velkoja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan konkurssihakemus on pantu vireille tammikuussa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Kaupparekisteritiedoista selviää, että M. Silmu Oy:lle on kertynyt yli kymmenen maksuhäiriömerkintää. Yksittäiset summat eivät ole kuitenkaan kovin suuria, sillä velkojen kokonaissumma jää alle 10 000 euroon.

Yhtiön talousvaikeudet eivät kuitenkaan näy keikkakalenterissa, sillä Yölintu keikkailee tiiviiseen tahtiin koko kevään.

Lue myös:

    Uusimmat