Mainos

Talousasiantuntija rauhoittelee pörssipaniikkia: "Ehkä jäänyt hyvän olon tunne voimaan"

1:54

Yhdysvaltain osakemarkkinat putosivat pahasti eilen ja lasku on tarttunut myös Aasian pörsseihin.

Japanissa Nikkei-indeksi putosi kaupankäynnin alettua 7,1 prosenttia. Se on suurin pudotus sitten vuoden -90. Myös muiden Aasian maiden pörsseissä kurssit ovat olleet rajussa pudotuksessa.

Yhdysvalloissa valkoinen talo painottaa, että maan talous on vakaalla pohjalla, vaikka markkinat voivatkin lyhyellä aikavälillä heilahdella. New Yorkin pörssin keskeinen Dow Jones -indeksi laski kaupankäynnin päätteeksi 4,6 prosenttia.

Suomalainen talousasiantuntija Inderesin strategi Juha Kinnunen sanoo, että lasku oli odotettavissa.

– Se kertoo oikeastaan siitä, että jälleen kerran riskejä ruvetaan hinnoittelemaan. Osakemarkkinoilla on erittäin pitkä nousu takana ja on ehkä jäänyt hyvän olon tunne voimaan ja sitä nyt tässä osittain korjataan, sanoo Kinnunen. 

Kinnusen mukaan vielä on liian aikaista sanoa, kuinka kauan pörssikurssien luisu jatkuu.

– Eiköhän tässä ruveta uudelleen laskemaan arvostustasoja, jotka ovat olleet jo pitkään vähän venytettyjä, sanoo Kinnunen.

Vaikutuksia Suomen talouteen tuskin tulee, mutta kansainvälisten pörssien notkahdus näkyy varmasti myös Helsingin pörssissä arvioi Kinnunen. Suomalaisten lainakorkoihin ei pörssinotkahduksella uskota olevan vaikutuksia. 

– Tämä on lähtenyt Yhdysvaltojen koronnoususta. Ollaan huomattu, että siellä korot ovat nousseet, pitkät korot erityisesti ja sen vuoksi osakkeiden arvostustasoja joudutaan katsomaan uudestaan, kertoo Kinnunen.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.