Tällainen on Susijengin kuolemanlohko MM-kisoissa – heti avauspelissä edessä valtaisa haaste: "Sitten tulee noutaja"

Lauri Markkanen uhkuu itseluottamusta MM-kisoissa: "Nälkä näyttää maailmalle" 0:37
NBA-tähti Lauri Markkanen uhkuu itseluottamusta MM-kisojen alla: "Nälkä näyttää maailmalle"

Susijengin arpaonni MM-kisoihin ei ollut paras mahdollinen. Viron päävalmentaja ja Susijengin entinen valmentaja Jukka Toijala arvioi lohkon vastustajat MTV Urheilulle.

– Suomen alkulohko on varmasti yksi MM-kisojen kovimmista, ellei kovin, kun miettii kaikkia neljää joukkuetta. Jatkoon pääseminen on haastavampaa kuin joissain muissa lohkoissa. Siinä mielessä arpaonni ei ollut kaikkien suosiollisin, Jukka Toijala summaa.

Kun neljän joukkueen lohkosta jatkolohkoon yltää kaksi parasta, etukäteisasetteluissa paikat on jyvitetty maailmanrankingin kolmoselle Australialle ja viime MM-kisojen pronssijoukkueelle Saksalle.

– Tässä lohkossa on kaksi mitalisuosikkia ja valitettavasti yksi niistä ei ole Suomi. Totta kai Suomelle pitää antaa mahdollisuus yllättää kisoissa, ja aina niitä yllätyksiä tulee, Toijala muistuttaa.

Suomen yllätysmahdollisuudet lepäävät tinkimättömän joukkuepelaamisen ja lohkon kirkkaimman tähtipelaajan Lauri Markkasen urotekojen varassa.

Australia

Fiban maailmanrankingin kolmantena olevassa Australiassa on jo toistakymmentä vuotta tehty järjestelmällistä työtä koripallo-ohjelmassa, mikä on näkynyt pitkälle jalostuneissa huippulahjakkuuksissa. Tällä kertaa hallitsevan olympiapronssijoukkueen 12 pelaajan miehistöstä löytyy yhdeksän NBA-pelaajaa.

Talentista huolimatta Australia pelaa hyvin joukkuelähtöistä koripalloa.

– Syöttötaidollisesti se on yksi turnauksen parhaista joukkueista, Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi kehuu.

– Jos heidän antaa syötellä ja luulee olevansa pelissä mukana, sitten tulee jossain vaiheessa noutaja. Se taitotaso on poikkeuksellista. 

Boomers on asettanut ainoaksi tavoitteekseen maailmanmestaruuden.

Toijalan kommentit:

– Australia on yksi MM-kisojen ehdottomista mitalisuosikeista. Kokeneet Patty Mills ja Joe Ingles tuovat joukkueeseen voittamisen kulttuuria ja tietävät, mitä menestyminen vaatii. He eivät ole ensimmäistä kertaa tällaisessa tilanteessa ja varmasti osaavat johtaa joukkuetta.

– Australialla on tasaisia hyviä pelaajia ja he ovat yksilötasolla selkeästi kovempia kuin Susijengin pelaajat- Suomen onneksi lohkon paras pelaaja löytyy Susijengistä. Pitää muistaa myös, että tällä 12 hengen joukkueella heillä on vielä kovin vähän yhteisiä kokemuksia.

Seuraa heitä: Josh Giddey ja Patty Mills

Oklahoma City Thunderin vasta 20-vuotias huippulahjakkuus Giddey on lähtökohtaisesti Boomersin ykköspelintekijä, vaikka pystyy kokonsa puolesta (203 cm) pelaamaan myös pienenä laiturina. Luo hyökkäyspäässä sekä heittouhkaa että korintekotilanteita muille pelaajille.

Takakentän toinen johtohahmo on 35-vuotias veteraani Mills, joka pitää huolta Boomersin liikkuvasta pelitavasta. 

– Noita kahta ei voi sivuuttaa. He varmasti tulevat kantamaan Australiaa, jos joukkue menee pitkälle. Se takakenttä on heidän voimavaransa. Nämä kaksi on Suomen valmennusjohdon papereissa ne, joista mietitään, miten heitä saa hidastettua. Kyllä se Australian peli parhaimmillaan näiden kahden ympärillä on sellaista, joka ainakin meikäläistä sytyttää, Toijala summaa.

Australian MM-joukkue:

Xavier Cooks, Dyson Daniels, Dante Exum, Josh Giddey, Chris Goulding, Josh Green, Joe Ingles, Nick Kay, Patty Mills, Duop Reath, Matisse Thybulle, Jack White

Japani

Paperilla lohkon selkeästi heikoin joukkue jäi viimeisissä MM-kisoissa koko turnauksen toiseksi viimeiseksi joukkueeksi, mutta ammentaa voimavaroja kotiyleisön tuesta Okinawassa.

Alkulohkon toinen peli sunnuntaina ei välttämättä ole Susijengille mikään suupala, sillä Suomella on perinteisestikin ollut vaikea löytää rytmiä Euroopan ulkopuolisia ja hieman erilaisella tyylillä pelaavia joukkueita vastaan.

Japanin joukkue ei pursua superlahjakkuuksia. Ryhmän ainoa NBA-pelaaja on Yuta Watanabe, kun suurin tähti, Los Angeles Lakersin iso laituri Rui Hachimura, jätti turnauksen väliin.

Toijalan kommentit:

– Suomalaisille ei sovi se sana pakkovoitto, mutta tämä ottelu on kyllä sellainen, joka pitää voittaa. Pakkovoitot aiheuttavat pahaa oloa kannattajissa ja kaikissa muissakin, mutta jos Japanille häviää, niin sitten on aika erikoiset tulokset tullut, jos menee vielä jatkoon tuosta.

– Kotijoukkue on selvästi tason alempana näistä muista joukkueista. Ei kuitenkaan kahta tai kolmea tasoa – kyllä heillä on hyvänä päivänä mahdollisuus haastaa näitä kaikkia.

Seuraa häntä: Yuta Watanabe

NBA:ssa roolipelaajana häärivä Watanabe on Hachimuran poissa ollessa Japanin ehdoton ykkösveturi. 203-senttinen laituri upottaa heittonsa kovalla prosentilla paikan saadessaan.

Siirtyi kesällä Phoenix Sunsin riveihin Brooklyn Netsistä.

Toinen johtotähti on Yhdysvaltojen yliopistosarjassa Nebraskassa pelaava Keisei Tominaga, joka on noussut kaukoheitoillaan ja taidokkailla väläytyksillään pienimuotoiseksi internetsensaatioksi.

Japanin MM-joukkue:

Yuki Togashi, Yuki Kawamura, Makoto Hiejima, Yuta Watanabe, Yudai Baba, Yudai Nishida, Josh Hawkinson, Keisei Tominaga, Shuta Hara, Soichiro Inoue, Hirotaka Yoshii, Koya Kawamata

Saksa

Pronssia niin vuoden takaisissa EM-kisoissa kuin viimeksi MM-kisoissa voittanut Saksa on jälleen yksi turnauksen menestyjäsuosikkeja. 

– Voidaan puhua mitalikandidaatista. Silloin ei puhuta Wagnerista tai Schröderistä, vaan puhutaan erittäin laajasta ja hyvästä joukkueesta. Äärimmäisen hyvin valmennettu joukkue, Tuovi sanoo.

Tasapainoinen ryhmä on kuorrutettu neljällä NBA-tähdellä, joista etenkin pelintekijä Dennis Schröderiltä ja laituri Franz Wagnerilta odotetaan tuloksentekoa.

Saksan ryhmää valmentaa suomalaiskanadalainen Gordon Herbert, joka tuntee suomalaisen koripallon kuin omat taskunsa.

Toijalan kommentit:

– Erinomaisesti valmennettu joukkue. "Gordie" (Herbert) on tehnyt lyhyessä ajassa tosi hyvää duunia. Siellä on kaikki palaset kohdallaan. Hemmetin hyvä takamies ( Schröder), ihan mielettömän monipuoliset Wagnerin veljekset (Franz ja Moritz) ja sitten siellä on kuitenkin riittävästi kokoa, riittävästi tulivoimaa. Se on täydellinen koripallojoukkue siinä mielessä, että siellä on kaikki elementit olemassa. Sitten riittääkö kaikilla taso ihan loppuun asti, se jää nähtäväksi.

–  Saksa on iso joukkue, joten kun voittaa levypallot ja pakottaa vastustajan juoksemaan kenttää, voi saada tuhoa aikaan. Saksaa vastaan Suomen pitää saada jotain muutakin aikaiseksi kuin viidellä viittä vastaan -pelaamista.

Seuraa häntä: Dennis Schröder

Kesällä kaksivuotisen ja 26 miljoonan dollarin sopimuksen Toronto Raptorsin kanssa tehnyt pelintekijä johti joukkuettaan suvereenisti vuoden takaisissa EM-kisoissa.

– Schöderin pelinteko pitää saada pysäytettyä, ja yhteispelaaminen Daniel Theisin kanssa pitää saadaa katki. Voi olla, että takamiesten sijaan hieman isompi laituri Elias Valtonen laitetaan puolustamaan Schröderiä vastaan. 

Saksan MM-joukkue:

Isaac Bonga, Franz Wagner, Niels Giffey, Justus Hollatz, Moritz Wagner, David Krämer, Johannes Voigtmann, Maodo Lo, Andreas Obst, Dennis Schröder, Daniel Theis, Johannes Thiemann

Lue myös:

    Uusimmat