Tällainen on rohkea draamasarja Rantabaari – houkutuksia ja paheita yöttömässä yössä

Rantabaari on Salatut elämät -tekijöiden uusi prime time -päivittäissarja.

Rantabaari-sarjassa päästään eläytymään nuorten päähenkilöiden villiin kesänviettoon, johon lukeutuu kesätöiden lisäksi kuumia bileitä yöttömässä yössä, draamaa, rakastumisia ja juhlien jälkeisiä morkkiksia. Salattuja elämiä rohkeammaksi käsikirjoitetun Rantabaarin tapahtumat keskittyvät Helsingin Taivallahden merelliseen ympäristöön.

Salatut elämät -sarjasta tuttujen Alissan, Lolan ja Pietarin lisäksi Rantabaarin henkilöhahmoina seikkailevat Anssi (Matti Leino), Perttu (Heikki Ranta), Suvi (Jaana Joensuu), Jartsa (Aino Sirje), Krista (Emilia Jansson), Ville (Jaakko Mölsä), Olivia (Sara Ritala), Milo (Eric Barco), Sauli (Heikki Slåen) ja Johannes (Tuukka Leppänen).

Rantabaari on koko vuoden kestävä draamasarja, jota esitetään Subilla ja mtv-palvelussa tiistai-, keskiviikko- ja torstai-iltaisin 10.9. klo 20 alkaen. C Moressa koko viikon jaksot pääsee katsomaan jo maanantaisin 16.9. alkaen. 

Heidät nähdään Rantabaarissa:

Lola Vinberg 

Sofia Arasola
Sofia Arasola, 28, on Turun konservatoriosta valmistunut tanssija ja näyttelijä. Tanssijan koulutusohjelman aikana (2013) hän aloitti työt Turun Kaupunginteatterissa, jossa teki musikaaleja vuoteen 2017. Siellä merkittävimmän roolinsa hän teki Tamara-näytelmässä, jossa näytteli nuorta Tamara Lundia. Hän on ollut mukana myös kesäteattereissa ja esiintynyt UIT:n revyyn rivistöissä. Has Been -sarjan Lise oli hänen ensimmäinen tv-roolinsa näyttelijänä.

Kaksi vuotta sitten hän aloitti uransa Salatuissa Elämissä Lola Vinberg nimisenä hahmona. Näyttelijäntyön lisäksi hän on tehnyt tanssijana töitä suomalaisten tunnettujen artistien kanssa (muun muassa Antti Tuisku, Jenni Vartiainen, Robin, Cheek), sekä laulanut solistina konserteissa. Vapaa-aikansa hän käyttää mieluiten matkailuun, joogaan, psykologisiin kirjoihin ja ystäviin.

Milo Vinberg

Eric Barco
Teatteritaiteen kandidaatiksi valmistuttuaan vuonna 2017 Eric on näytellyt useissa teoksissa, joista viimeisimpänä Jeesuksen rooli Via Crucis -näytelmässä. Vapaa-ajalla utelias Eric reppureissaa, joogaa ja nauttii konemusiikista sekä on aktiivinen ihmisoikeus- ja tasa-arvoasioiden puolestapuhuja.

Alissa Nikkinen

Johanna Puhakka
Johanna Puhakka on Salatut elämät -sarjan viileä kaunotar Alissa Nikkinen. Puhakka on näyttelemisen ohella aktiivinen somevaikuttaja ja tekee muun muassa Papupata-podcastia. Johanna harjoittelee puolimaratonia varten ja haaveilee festarikesästä.

Pietari Haukkala

Miikka Wallin
Miikka Wallin, 31, on freelancer-näyttelijä ja -muusikko Tampereelta. Miikka on valmistunut Lahden musiikki- ja draamaistituutista musiikkiteatterilinjalta, jonka jälkeen hän on työskennellyt eri teattereissa, muun muassa Tampereen Työväen Teatterissa ja Tampereen Teatterissa. Viime vuosina Miikkaa on voinut nähdä Salatuissa elämissä Pietari Haukkalan roolissa. Vapaa-ajalla hän harrastaa urheilua, kulttuuria sekä luonnossa liikkumista.

Anssi Koski

Matti Leino
Matti Leino on tuttu kasvo niin televisiosta kuin teatteristakin. Rooleja hän on tehnyt tv-sarjoissa, kuten Uusi päivä, Onnela, Koukussa, Härölä, Laura – ja on esiintynyt lukuisissa rooleissa eri teattereiden lavoilla, niin draamoissa, komedioissa, kuin myös musikaaleissakin. Mieleenpainuvimmiksi rooleiksi hän mainitsee Helsingin Kaupunginteatterin Shrek-musikaalin Aasin roolin, sekä juuri sitä edeltävän Helsingin Via Crucis -näytelmän Jeesuksen roolin. Vapaa-ajallaan Matti tykkää urheilla, ja kertoo musiikin olevan hyvin monimuotoisesti mukana hänen elämässään päivittäin.

Perttu Männistö

Heikki Ranta
Heikki Ranta on monipuolinen näyttelijä, joka on tehnyt rooleja Shakespearesta Kirka Babitziniin. Viimeiset kolme vuotta hän on työskennellyt Helsingin kaupunginteatterin lavoilla. Teatterin lisäksi hänet on voinut nähdä TV-sarjoissa Sorjonen ja Punk’d Finland.

Suvi Taivalsalo

Jaana Joensuu
Jaana Joensuu, 34, on suomalainen näyttelijä, kirjoittaja ja sirkusartisti. Pohjanmaalta kotoisin oleva näyttelijä muutti pääkaupunkiseudulle vuonna 2006. Hänet on nähty monipuolisesti niin näyttämöllä, kuin kamerankin edessä, kuten novellielokuvassa Tokio Baby (2009). Joensuun erityistaitoihin kuuluu ilma-akrobatia. Joensuu viettää vapaa-aikansa mieluiten urheillen, matkustellen ja ystäviensä seurassa.

Jartsa Eerola

Aino Sirje
Aino Sirje on Helsingissä asuva freelance-näyttelijä. Hän valmistui näyttelijäksi Barcelonassa ja on siellä kuvannut useita lyhytelokuvia, mainoksia sekä elokuvia (Evolution 2015, Brava 2017). Hän on näyttelijäntyön lisäksi tehnyt töitä mallina ja baarimikkona. Suomessa hän on näytellyt muun muassa sarjassa Suden hetki (Yle 2019). Aino nauttii elokuvista ja teatterista sekä pitkälle aamuun asti valvotuista öistä.

Krista Eerola-Jokelainen

Emilia Jansson
Emilia Jansson, 26, on suomalainen näyttelijä. Hän valmistuu teatteritaiteen kandidaatiksi Teatterikorkeakoulusta keväällä 2019 ja jatkaa samana syksynä maisteriopintojaan. Keväällä 2019 Jansson esiintyy Milja Sarkolan ja Jessica Grabowskyn ohjaamassa näytelmässä En blick är en blick är en blick Lilla Teaternissa. Syksyllä hän tekee työharjoittelunsa FÅR302-teatterissa Kööpenhaminassa. Jansson haaveilee kansainvälisestä urasta ja toivoo saavansa tehdä kiinnostavia ja haastavia rooleja sekä teattereissa että elokuvissa. Jansson viettää vapaa-aikansa rennosti liikunnan ja ystävien parissa vastapainona kiireiselle työelämälle.

Ville Fränti

Jaakko Mölsä
Jaakko Mölsä, 25, on suomalainen esiintyvä taiteilija, joka nähtiin muun muassa Tampereen Teatterin Cats-musikaalissa vuosien 2017 ja 2018 aikana. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus akrobatiasta, kamppailulajeista ja esiintymisestä sekä Suomessa että Euroopassa. Hän on esiintynyt trikkausryhmissä Unito ja VellusTa Tricking Team sekä Uniflow-tulitaideryhmässä. Lisäksi hän julkaisee omaa suomenkielistä musiikkiaan taiteilijanimellä Jaakko Wuolijoki.

Olivia Pouru

Sara Ritala
Sara Ritala, 30, on suomalainen näyttelijä, lausuntataiteilija ja laulaja-lauluntekijä. Hän tekee musiikkia artistinimellä Titi Tuhatmieli. Hän on toiminut näyttelijänä vuodesta 2013 ja opiskelee puhe- ja draamataidetta Snellman korkeakoulussa.

Sauli Jokelainen

Heikki Slåen
Heikki Slåen, 33, on suomalais-norjalainen näyttelijä ja muusikko Kirkkonummelta. Hänet on nähty aikaisemmin muun muassa TV-sarjoissa Keisari Aarnio sekä Sipoon herttua. Heikki on improvisaatioteatteri Kipinän kasvatti ja pitkän linjan impronäyttelijä. Sydämen asioita hänelle ovat rap-musiikki, tanssi sekä herkkyyden ja haavoittuvuuden puolesta puhuminen. Riimien ja syvien tunteiden lisäksi Heikillä riittää kerrottavaa moninaisista seikkailuista aina Amazonin sademetsästä Namibian aavikoille asti.

Johannes Taivalsalo

Tuukka Leppänen
Tuukka Leppänen, 36, on Helsingin kaupunginteatteriin vuonna 2008 kiinnitetty näyttelijä. Hänen äänensä on tuttu niin musikaaleista, animaatiodubbauksista kuin Kaj Chydeniuksen lauluistakin. Leppänen harrastaa työnsä ohella puolivakavissaan sekä trubaduurikeikkoja että laskuvarjohyppäämistä, mutta viihtyy myös erinomaisesti puutalonsa askareissa.

Rantabaari alkaa Subilla 10.9.

Lue myös:

    Uusimmat