Tällainen on Putinin antama syntymäpäivälahja, jonka presidentti Niinistö lahjoitti Kansallisarkistoon

Presidentti Sauli Niinistö on lahjoittanut Kansallisarkistoon kokoelman Mannerheim-suvun asiakirjoja ja valokuvia. Niinistö sai asiakirjat 70-vuotislahjaksi Venäjän presidentiltä Vladimir Putinilta vieraillessaan elokuussa Sotshissa. 

Presidentti Sauli Niinistön Kansallisarkistolle lahjoittama aineisto sisältää muun muassa marsalkka Mannerheimin omin käsin kirjoittamia asiakirjoja ja valokuvia.

Mannerheimin puheita ja lausuntoja

Aineisto antaa uutta tietoa Suomen poliittisesta historiasta, esimerkiksi puheen, jonka Mannerheim kirjoitti vuonna 1919 muutama viikko sen jälkeen, kun hän oli luopuut valtionhoitajan tehtävästä.

– Siinä hän kuvailee Suomen silloista poliittista tilannetta, jota hän ei suinkaan pitänyt erityisen vakaana itsenäisyydestä huolimatta, Kansallisarkiston ylitarkastaja Kenth Sjöblom kertoo.

Aineistossa on myös Mannerheimin Ruotsin lehdistölle vuonna 1936 antama lausunto.

– Suomen eduskunta oli juuri julistanut, että Suomi oli liittynyt skandinaaviseen puolueettomaan blokkiin ja hän piti sitä erinomaisen hyvänä ratkaisuna, Sjöblom toteaa.

Valokuvia ja sisarusten kirjeitä

Aineiston valokuvassa Mannerheim on Venäjän armeijan harjoituksissa yhdessä Keisari Nikolai II:n kanssa. Toinen kuva on Mannerheimin kylpylämatkalta.

Aineistossa on myös 170 Mannerheimin sisarusten kirjoittamaa kirjettä, jotka kertovat perheenjäsenten elämästä.

Maanantaina yleisön nähtävillä

Presidentti Putin luovutti aineiston presidentti Niinistölle isossa metallisessa salkussa. Se on epäselvää, miten aineisto on päätynyt Venäjälle.

– Tämä kokoelma on ollut Yhdysvalloissa nettihuutokaupassa myynnissä, mutta miten se on päätynyt Venäjälle ja Putinille, ei ole vielä tarkkaa tietoa, Sjöblom selittää.  

Kokoelma on tutkijoiden käytettävissä ja yleisön nähtävillä se on ensi maanantaina Kansallisarkistossa.


Tv-juttu Vladimir Putinin syntymäpäivälahjasta löytyy tämän jutun päävideosta (Seitsemän uutiset) kohdasta 10:00.

Lue myös:

    Uusimmat