Tällainen oli Porvoon ampujien takaa-ajo: Hurjastelu kolmostiellä kesti puoli tuntia ja päättyi poliisin piikkimattoon

Tähän päättyis poliisien vaarallinen takaa-ajo Tampereen kupeessa 0:40
Poliisi oli runsaalla miehityksellä paikalla kiinniottopaikan lähellä sunnuntai-iltana.

Poliisi otti sunnuntaina illalla kiinni kaksi henkilöä, joiden epäillään ampuneen kahta poliisia Porvoossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kiinniotto tapahtui Ikaalisissa pitkän takaa-ajon päätteeksi.

Takaa-ajo alkoi iltakahdeksan jälkeen

Keskusrikospoliisi kertoi takaa-ajosta Twitterissä kello 20.22 sunnuntai-iltana. Twiitissä KRP kertoi poliisilla olevan käynnissä takaa-ajotilanne Tampereelta Ylöjärven suuntaan ja että tilanteen epäillään liittyvän Porvoon ampumisiin.

Kiinniotto kello 20.36

Hetkeä myöhemmin KRP kertoi poliisin ottaneen kiinni kaksi henkilöä kello 20.36 puoli tuntia kestäneen takaa-ajon päätteeksi. Samalla kerrottiin tilanteessa ammutun poliisia kohti.

Takaa-ajo tapahtui kolmostiellä. Tarkka kiinniottopaikka sijaitsee Ikaalisten kunnan alueella Vanhan Tampereentien risteyksessä Sarkkilan alueen lähettyvillä hieman vajaat 50 kilometriä Tampereelta.

Epäillyt polvillaan tien vieressä

Video ja kuvia kiinniotosta lähti kiertämään nopeasti sosiaalisessa mediassa. Kuvissa voi nähdä kahden miehen olevan polvillaan tien pientareella ja poliisin osoittavan miehiä aseella.

Volvo Ruotsin kilvissä

Sosiaalisessa mediassa kiertävien kuvien perusteella epäiltyjen auto oli väritykseltään vihreänharmaa farmarimallinen Volvo V50, joka oli Ruotsin kilvissä.

Hurja vauhti

MTV Uutisten silminnäkijä Lasse Rantanen oli saapumassa kolmostietä pohjoisesta päin, kun hän näki poliisin levittävän piikkimaton tielle. Vähän ajan kuluttua vastaan ajoi ampujien Volvo.

Vauhtia Volvolla oli Rantasen havainnon mukaan lähemmäs 200 kilometriä tunnissa. Perässä ajoi 15–20 poliisiautoa.

Aseita matkan varrella

Sosiaalisessa mediassa levisi sunnuntaina video, jossa näkyy useita poliisiautoja ajamassa kovaa vauhtia kolmostietä. Videolla näkyy myös aseita tiellä.

Video näyttää olevan kuvattu Kyröskoskella Timinsaarentien risteyksessä, jossa myöhemmin kuvattiin useita poliisiautoja. Helsingin Sanomien mukaan videon ovat kuvanneet paikalliset teinipojat.

Keskusrikospoliisi on kertonut ampujien vaatineen poliisia luovuttamaan virka-aseensa heille Porvoossa. Poliisi ei ole kertonut, joutuiko poliisi luovuttamaan aseet epäillyille.

Miten epäillyt paikannettiin?

MTV Uutisten tavoittama tutkinnanjohtaja rikoskomisario Kimmo Huhta-aho ei kerro, miten poliisi pääsi epäiltyjen jäljille Tampereen seudulla.

– En voi kertoa sitä tässä. On hyvin tarpeen pitää tämä viranomaisten keskuudessa tämä tieto, Huhta-aho sanoi maanantaiaamuna.

Kolme poliisiautoa vaurioitui

Maanantaina aamulla kello 10.30 KRP tiedotti, että takaa-ajossa tapahtuneen ampumisen seurauksena kolme poliisin ajoneuvoa vaurioitui. Epäillyt olivat myös ajaneet poliisin ajoneuvoja päin. Kukaan ei loukkaantunut takaa-ajossa.

Samalla KRP vahvisti, että Ikaalisissa kiinniotetut kaksi miestä ovat Porvoon ampumisista epäillyt henkilöt. Epäillyt ovat vuonna 1989 ja 1994 syntyneet. Toisella heistä on Suomen ja Ruotsin kansalaisuus ja toisella Ruotsin.

Poliisit loukkaantuivat Porvoossa

Miehiä epäillään kahdesta murhan yrityksestä Porvoon ampumisten osalta. Poliisit loukkaantuivat tilanteessa, joista toinen vakavasti. Hänellä ei ole hengenvaaraa. Toinen poliiseista on päässyt jo sairaalasta.

Takaa-ajotilanteen osalta rikosnimikkeet tarkentuvat vielä esitutkinnan edetessä, KRP kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat