Uutuuskirja avaa Norjassa liki kolme vuotta sitten kadonneen Anne-Elisabeth Hagenin tapausta ennennäkemättömällä tavalla. Kirjassa on julkaistu esimerkiksi naisesta lunnasrahoja vaatineen tahon uhkailukirje lähes kokonaisuudessaan.
Kahden norjalaisen rikostoimittajan kirja Lunnaat ruotii norjalaismiljardööri Tom Hagenin vaimon, Anne-Elisabeth Hagenin katoamista kaiken tapauksesta tähän mennessä selvinneen valossa. Vaikka katoamisen ympäriltä tiedetään paljon, tapaus on kuitenkin edelleen samalla suuri mysteeri, sillä Hagenin ruumista ei ole löydetty, eikä varmuutta ole siitä, mitä hänelle todellisuudessa tapahtui.
Norjan poliisi epäilee, että Anne-Elisabeth Hagenin miehellä, miljonääri Tom Hagenilla, olisi jotain tekemistä asian kanssa, ja että hän olisi vastuussa naisen kuolemasta. Tutkinta on kuitenkin vielä kesken.
Tom Hagen on kertonut löytäneensä vaimonsa katoamispäivänä pariskunnan yhteisestä kodista uhkauskirjeen, jossa vaadittiin lunnasrahoja Anne-Elisabethin vapauttamisesta.
Kirje on julkaistu norjalaistoimittajien kirjassa lähes kokonaisuudessaan. Siitä on kirjoittajien mukaan jätetty pois teknisiä yksityiskohtia ja yksittäisiä nimiä, jotta poliisitutkinta ei vaarantuisi. Niillä ei kuitenkaan ole kirjoittajien mukaan kirjeen sisällön kannalta merkitystä.
– Meillä on vaimosi Anne Elisabeth. Jos haluat vielä nähdä hänet, luet ja seuraat ohjeita täydellisesti, kirje alkaa.

