Tällainen nainen oli Suomessa arvossaan menneinä aikoina
Suosittu kirjailija Kaari Utrio kuvaa historiallisissa romaaneissaan naiskohtaloita eri aikakausina. Millaisia ominaisuuksia naisissa menneinä aikoina arvostettiin? Kuinka naisen asena muuttui iän myötä?
– Kaukana pohjolassa, maanviljelyn äärirajoilla, vanha yhteiskunta tasapainoili hengissä selviämisen rajoilla. Niissä oloissa niin miehen kuin naisen tärkein ominaisuus oli hänen työkykynsä. Ankarissa oloissa ei mitään niin arvostettu kuin rankkaa työntekoa, koska vain sen varassa yhteisö selvisi, Kaari Utrio kertoo.
Ahkeruutta arvostettiin jo lapsissa. Kauneus oli toki valttia tuolloinkin, muttei suinkaan morsiamen tärkein kriteeri.
– Pieni tyttö saattoi ansaita ympäristönsä arvostuksen ahkeruudella ja kuuliaisuudella. Nuoren naisen ulkonäöllä oli merkityksensä, mutta tärkeämpänä pidettiin hänen työkykyään, terveyttään ja mahdollisia myötäjäisiään, Utrio kuvailee.
– Lisääntymisikäisen naisen asema rakentui pitkälti hänen mahdollisen aviomiehensä mukaan. Lapsiluku myös vaikutti, hyvä synnyttäjä oli aina hyödyllisempi kuin huono. Luonnekin oli tärkeä. Vanhassa yhteiskunnassa hyvää naapuria arvostettiin.
Tämä oli vanhusten osa
Entisaikoina vanhuksia kunnioitettiin toisella tavalla kuin nykyisin. Elämänkokemusta omaavien, viisaiden vanhusten tiedot ja neuvot olivat yhteisössä arvossaan.
– Iäkkään naisen tilanteeseen yhteisössä vaikutti aivan oleellisesti hänen kykynsä jakaa kokemuksiaan, tietojaan ja taitojaan. Työkyky väheni mutta kokemus kasvoi. Vanhat naiset tekivät vähäarvoisia töitä, kuten kaitsivat lapsia tai eläimiä, mutta heidän neuvojaan ja muistiaan tarvittiin. Riippui sitten henkilöstä, kuinka hyvin hän osasi tuoda esiin tietojaan.
– Vanhusten neuvot olivat erityisen tärkeitä yhteisössä, joka oppi vain elämän kautta, kun ei ollut lukutaitoa eikä kirjojakaan. Kaikki tieto siirtyi vain ihmiseltä toiselle.
Studio55.fi/Milja Atu
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
18:04
Hannes ja Netta Hyvönen odottavat lasta!
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
17:00
Sihvonen kysyy ja vastaa: Kumpi on kovempi juuri nyt – Tappara vai Ilves?
-
16:58
Korjauksia jää tekemättä ja vastikkeita maksamatta, konkurssi uhkaa: Näin kiristyvä taloustilanne raastaa taloyhtiöitä
-
Lataa lisää