Tällainen mies on Donald Trumpin kovin haastaja Ron Desantis: "Fiksumpi versio Trumpista"

44-vuotias Ron DeSantis on noussut Yhdysvalloissa politiikan eturiviin varsin lyhyessä ajassa 1:38
44-vuotias Ron DeSantis on noussut Yhdysvaltain politiikan kärkinimiin lyhyessä ajassa.

Floridan republikaanikuvernöörin Ron DeSantisin tukijat ovat innoissaan DeSantisin ilmoituksesta lähteä mukaan presidenttikisaan. Puolueen kärkiehdokas on yhä entinen presidentti Donald Trump, joka johtaa kannatuskyselyissä.

Osa Trumpin kannattajista on silti kääntymässä DeSantisin puoleen, sillä he uskovat, että nuoremmalla kuvernöörillä on paremmat mahdollisuudet demokraattien Joe Bidenia vastaan.

Paikallissuosion lisäksi DeSantisin vahvuutena nähdään nuorempi ikä. DeSantis on yli 30 vuotta republikaanien kilpakumppania nuorempi ja vähemmän syytteitä ja tutkintoja riesanaan. 

Republikaanien ja demokraattien poliittinen ero Yhdysvalloissa on pitkälti kulttuurinen. DeSantis edustaa perinteistä konservatiivien ajatusmaailmaa, jonka keskeiseksi poliittiseksi työkaluksi Risto E.J.Penttilä arvioi viime marraskuussa woke-vastaisuuden.

Vaaliteemoina on republikaanien osalta ollut erityisesti inflaatio, rikollisuus ja laiton maahanmuutto. Demokraatit ovat taas nostaneet aborttikysymyksen vahvasti esille.

Asiantuntijoiden näkemykset siitä, miten Trump menestyisi vaaleissa, eroavat kuitenkin huimasti.

"Laskelmoiva populisti, mutta älykäs"

DeSantis tunnetaan muun muassa koronavirusrajoitusten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien vastustajana.

– Hän on fiksumpi versio Trumpista. Laskelmoiva populisti, mutta älykäs, Penttilä muotoili loppuvuodesta MTV:n haastattelussa välivaalien jälkeen.

DeSantis voi olla Trumpille haastaja, joka tarkoitusperäisessä populismissaan onnistuu onkimaan myös keskiryhmien ääniä.

– Monet floridalaiset kyllä sanovat, että hän on niin armoton politiikassaan, että hän ei mikään kiltti mies ole.

Politisoituneet asiat

Monet asiat ovat politisoituneet Yhdysvalloissa kuluneina vuosina hyvin voimakkaasti, ja niitä käytetään poliittisena työkaluna oman puolueen agendan edistämiseen. Esimerkkinä tästä on viime kesän aborttioikeuden rajoittaminen.

– Republikaaneille perinteiset amerikkalaiset arvot ovat tärkeitä ja erityisesti woke-vastaisuus. Koetaan, että amerikkalaista koulujärjestelmää ja yhteiskuntaa ylipäätään viedään liikaa vasemmalle, arvioi Penttilä.

Miksi Yhdysvaltain välivaalit ovat tänä vuonna erityisen merkittävät? 1:17
Näin Penttilä arvioi DeSantisia marraskuussa.

Woke-termi keskiössä

Woke-ajattelulla viitataan valveutuneisuuteen, jonka keskiössä ovat syrjinnän ja epäoikeudenmukaisuuden vastustaminen. Erityisesti rasismin vastustaminen ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaminen ovat käsitteen keskiössä.

Se nousi suuren yleisön tietoon vuodesta 2014 erityisesti Black Lives Matter -liikkeen kautta.

Viime vuosina erityisesti konservatiivit ja oikeisto alkoivat käyttää wokea halveksuvana ilmaisuna, jolla viitattiin erilaisiin vasemmistolaiseen ja arvoliberalistisiin ajatuksiin. 

– Demokraattien tarina taas on se, että demokratia on vaarassa, ja että republikaanit tekevät päätöksiä, joiden tuloksena Yhdysvalloista loppuu demokratia. Eli tässä on kaksi täysin erilaista tarinaa, Penttilä totesi. 

Lue myös:

    Uusimmat