Willadsen on joukkueen puheenjohtaja Linnan Rugby Clubista.
Suomessa on 17 miesten ja seitsemän naisten rugbyjoukkuetta. Rugbyssa myös kisataan kahdella sarjatasolla: korkein sarjataso on Rugbyn SM-sarja, jonka lisäksi löytyy ykkösdivisioona. Naisten joukkueilla on omat sarjansa.
Willadsenin mukaan suomalaiset joukkueet parantavat tasoaan koko ajan.
– Suomalaisia tituleerattiin pitkään maajoukkuetasolla maailman huonoimmaksi rugbyjoukkueeksi, mutta suosta on pikku hiljaa noustu. Tällä hetkellä Suomen sijoitus sarjataulukossa on 90. Joukkueita on 102 kappaletta.
Pallo pitää syöttää taaksepäin
Rugbyssa kuljetetaan palloa käsissä juosten eteenpäin. Palloa potkitaan, ja sitä syötellään muille.
– Ehkä suurin haaste suomalaiselle, joka on seurannut muita joukkuelajeja, on sisäistää se, että pallo pitää syöttää taaksepäin, Willadsen sanoo.
Pelikenttä on jalkapallokentän kokoinen, ja molemmilla joukkueilla on 15 pelaaja kentällä. Sääntöjen mukaan vain sitä pelaajaa, jonka hallussa pallo on, saa taklata.
Scrum, ranskaksi melée. Suomessa on käytetty toisinaan termiä rykelmäaloitus.Juha Tamminen
– Mitä nopeammin palloa saadaan liikuteltua laidalta toiselle, sitä suurempi todennäköisyys on, että vastustaja ei ehdi tilanteeseen mukaan. Se on yksi asia, jossa suomalaisen rugbyn pitää parantaa otetaan: pallo ei liiku kädestä toiseen tarpeeksi nopeasti, Willadsen sanoo.
– Laji on hirvittävän nopea ja vaatii tiettyä pelisilmää, jos haluaa huipputasolle. Aina voi treenata nopeutta ja pallonkäsittelytaitoja ja syöttämistä, mutta kyllä loppupeleissä on niin, että peliälyllisesti paremmat kaverit erottuvat kentältä edukseen. Eikä valmentaja oikein voi opettaa peliälyä.
Oleellisena osana rugbyyn kuuluu vastustajan kunnioittaminen – ja pään aukominen sopivissa tilanteissa.
– Pelikentällä ollaan vastustajaa kohtaan mitä inhottavimpia, mutta kun peli vihelletään päättyneeksi, kätellään, halataan ja mennään yhdessä kaljalle.
Willadsen uskoo, että Suomessa on paljon rugbysta kiinnostuneita, jotka eivät ole vielä löytäneet harrastuksen pariin.
– Kannattaa käydä etsimässä oman paikkakunnan rugbyjoukkue ja katsoa, millainen laji on kyseessä. Toukokuussa kausi pyörähtää käyntiin ulkokentillä. Jos sattuu olemaan lähietäisyydellä pelikentästä, kannattaa mennä katsomaan. Kannattaa tulla käymään ja kokemaan se ihanuus!
Maajoukkuepelaaja Kalle Välimäki pallon kanssa, oikealla kiinni Helsinki RC:n Tony Brick.Juha Tamminen
Juttua korjattu 1.4.2015 klo 10.13: Lisätty maininta suojusten pehmeydestä.
Juttua korjattu 1.4.2015 klo 16.03: Lisätty maininta hammassuojista faktalaatikkoon.
Juttua korjattu 2.4.2015 klo 12.31: Tarkennettu faktalaatikon sisältöä suojuksista.