Tällä kertaa Lewis Hamilton ei kehunutkaan F1-faneja – "Hieman outoa käytöstä"

Lewis Hamilton joutui syyttä joidenkin fanien hampaisiin Kanadan GP:n jälkeen. Mercedeksen brittitähti ihmetteli tätä. 

Hamilton on usein kisan jälkeen F1-fanien suosiossa, ja hän myös osoittaa kiitollisuutensa tästä kannattajille. 

Kanadan GP:n jälkeen oli toinen ääni kellossa. Hamilton sai palkintopallilla osakseen buuauksia, kun hän oli noussut voittoon Ferrarin Sebastian Vettelin aikasakon takia. 

Vetteliä rangaistiin, kun tuomaristo katsoi hänen estelleen takaa tullutta Hamiltonia ajauduttuaan hetkeä aiemmin nurmikolle (video tilanteesta alla). 

Hamilton ihmetteli kannattajien käytöstä. 

– Annoin tänään kaikkeni radalla, minkä jälkeen oli hieman outoa nähdä fanien käyttäytyvän tuolla tavoin, Hamilton aloitti. 

– Olen kiitollinen, sillä kolaroin perjantaina, joten jouduin takajalalle. Tänä aamuna meillä oli puolestaan moottoriongelma, ja tiimi teki valtavasti töitä. Yritin ajaa heille parhaan mahdollisen tuloksen.

Hamilton selvitti myös taktiikkaansa Vettelin suhteen. 

– Täällä ei pysty seuraamaan edellä ajavaa autoa kovin hyvin, joten ainoa mahdollisuuteni oli painostaa hänet virheeseen, ja hän teki yhden. Se ei ollut minun vikani, MM-sarjaa johtava Hamilton summasi.  


Lue myös:

    Uusimmat