Tällä keinolla homehtuvia kouluja ei enää rakenneta

Sivistysvaliokuntaan kuuluvat kansanedustajat Sanna Lauslahti (kok.) ja Ritva "Kike" Elomaa (ps.) halusivat MTV3:n SuomiAreenassa Porissa rakentajien kantavan vastuun homehtuvista kouluista. Lauslahden mukaan ongelmaan on keksitty jo yhdenlainen ratkaisu Espoossa.

– Siellä puhutaan elinkaarirakentamisesta. Vastuu säilyy rakentajalla, jolloin tämä joutuu miettimään kestävyyttä jo materiaalivalinnoista lähtien. Rakennuttaja myös katsoo, että elinkaaren aikana tehdään peruskorjaukset riittävän ajoissa. Kun rakennus on luovutuskunnossa 25 tai 30 vuoden kuluttua, niin sen oletetaan olevan samassa hyvässä kunnossa kuin rakennusvaiheessa. Tällä tavalla myös rakennusteollisuus varmasti oppii tekemistään virheistä paremmin, Lauslahti arvelee.

Elomaa kaipaa rakentamiseen tarkempaa sääntelyä.

– Rakentamisen ehdot eivät ole kunnossa, koska homehtuvia taloja rakennetaan edelleen. Nykyään kun projekteja ketjutetaan, niin kukaan ei tiedä millainen alihankintafirma siellä ketjun päässä on tai kuka kantaa vastuun. Erikoista, että sata vuotta sitten tiedettiin paremmin, Elomaa sanoo.

Myös Lauslahden mukaan nykyinen toimintatapa kaipaa kehittämistä.

– Rakentamisen osaamisessa on puutteita ja toimijoiden väliltä puuttuu vuoropuhelua. Rakennusprojektit alkavat arkkitehtuurikilpailulla, eivätkä rakennusliikkeet ole tarpeeksi ajoissa mukana. Tuolloin ei voida tietää, onko lopputuloksena terveellinen ja toimiva rakennus.

Molemmat vakuuttivat, että valtiolta ja kunnilta löytyy rahaa ja tahtoa, jotta homekorjaushankkeita päästään jatkossa aloittamaan aiempaa enemmän.

Lue myös:

    Uusimmat