Taleban väittää hallitsevansa jo suurinta osaa Afganistanista – USA jatkaa vetäytymistään

Kaksi suomalaista kertoo, minkälaista on palvella kriisialueella Afganistanissa 13:03
Kaksi suomalaista kertoo, minkälaista on palvella kriisialueella Afganistanissa

Äärijärjestö on jatkanut alueiden valtaamista hallituksen joukoilta ja kertoo ottaneensa haltuunsa keskeisen rajakaupungin.

Äärijärjestö Taleban väittää hallitsevansa 85:tä prosenttia Afganistanista. Taleban on viime viikkoina vallannut laajoja alueita hallituksen joukoilta samaan aikaan kun Yhdysvaltain johtaman liittouman joukot jatkavat vetäytymistään.

Afganistanin hallitus kiistää Talebanin väitteen, jota on mahdotonta todentaa riippumattomasti.

Taleban kertoo ottaneensa haltuunsa Islam Qalan raja-aseman, joka on tärkein rajanylityspaikka Afganistanin ja Iranin välillä.

Kansainväliset joukot aloittivat vetäytymisensä Afganistanista toukokuun alussa, ja valtaosa joukoista on jo poistunut maasta. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on kertonut, että kaikki yhdysvaltalaisjoukot poistuvat maasta 31. elokuuta mennessä.

Vetäytymisen oli jo etukäteen arvioitu vahvistavan Talebania, jonka patoajaksi jäävät nyt vain Afganistanin hallituksen joukot. Taleban onkin viimeisen parin kuukauden aikana hyökkäillyt aktiivisesti ja valloittanut laajoja alueita maan pohjoisosassa.

Taleban on levittäytynyt etenkin maaseudulla. Afganistanin tärkeimmät kaupungit ovat yhä hallituksen hallinnassa. Niitä pitää kuitenkin nyt varustaa enimmäkseen ilmateitse, ja on epävarmaa, kuinka kauan hallituksen joukot kestävät Talebanin paineessa.

Afganistanin presidentti Ashraf Ghani sanoi että edessä on vaikeuksia, mutta vakuutti hallituksen pystyvän hoitamaan tilanteen.

Biden myönsi, että hallitus ei pysty kontrolloimaan koko maata

Talebanin ja hallituksen väliset neuvottelut maan tulevaisuudesta ovat jumissa, ja Taleban näyttääkin nyt pyrkivän sotilaalliseen voittoon.

Biden puolusti torstaina Yhdysvaltain vetäytymistä ja sanoi, ettei joukkojen pitäminen maassa hamaan tulevaisuuteen ollut vaihtoehto. Hän myös kiisti, että Talebanin nousu yksin valtaan Afganistanissa olisi vääjäämätöntä.

–  On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että on yksi yhtenäinen hallitus, joka kontrolloi koko Afganistania, Biden myönsi.

Afganistan oli muutaman vuoden ajan Talebanin hallinnassa ennen kuin Yhdysvallat hyökkäsi maahan syksyllä 2001 ja kaatoi Taleban-hallinnon.

Lue myös:

    Uusimmat