Puolitoista vuotta sitten voimaan tullut uusi taksilaki sekoitti sekä asiakkaiden että kuskienkin päät. Keravalaisen Simo Hiltusen kohdalla tilanne ei jäänyt vain siihen, vaan uudistuksen myötä koko hänen elämänsä ja 18 vuotta kestänyt uransa menivät täysin uusiksi.
1. heinäkuuta 2018 Suomen taksimaailmassa koettiin suuri mullistus, kun liikennepalvelulaki muuttui.
Tämä on aiheuttanut erilaista päänvaivaa niin päättäjille kuin kuluttajillekin, mutta kaikista eniten kuitenkin taksiyrittäjille ja -kuskeille.
Keravalainen Simo Hiltunen, 39, on yksi näistä kuskeista, joiden elämä heitti kuperkeikkaa uuden taksilain myötä.
Lue lisää: Taksiliiton mukaan nykyinen taksilaki mahdollistaa harmaan talouden: "Täytyy saada taksamittari pakolliseksi"
Simo aloitti työt taksikuskina jo vuonna 2001, jolloin hän opiskeli puunjalostusta ja ajoi taksia opiskeluidensa ohessa.
– Illat ja viikonloput menivät silloin pääasiassa taksin ratissa, mies kertoo.
Valmistumisen jälkeen oman alan töitä ei ottanut löytyäkseen ja taksikuskin työt alkoivat kiinnostaa entistä enemmän.
– Oman alan vähistä työpaikoista oli tosi kova kilpailu ja aloin miettiä, että miksen alkaisi yrittäjäksi.
Päätyminen taksialalle ei ollut mitenkään yllättävä päätös, sillä Simon suvusta löytyy taksimiehiä ennestäänkin.
– Taksiautoilu oli vähän kuin sukurasite, kun isäni ja setäni ja muutamat muut ovat alalla olleet, Simo naureskelee.
Kuskista yrittäjäksi
Vuoden 2012 kesäkuussa Simo sai omat taksiluvat ja perusti oman taksiyrityksen. Miehen tallissa Tuusulassa oli vain yksi auto, mutta invataksina toimineelle tila-autolle oli kysyntää ja olipa hänellä tallissaan toinenkin kuski, joka sai leipänsä hänen firmastaan.



