Taivaalta saapui yllättävää pilkkiseuraa! Järven jäälle laskeutunut lentokone keskeytti ähtäriläisten pääsiäisloman

Järven jäälle laskeutuneet lentokoneet yllättivät ähtäriläiset – ilmailukerhon jäsenet tulivat pilkille 1:17
Katso video: Näin lentokoneellakin voi käydä pilkillä.

Kevätalvi alkaa olla viimeisiä hetkiä käydä pilkillä, mutta harvemmin sitä kalaan mennään ilmateitse.

Näin kuitenkin kävi Ähtärissä, jossa MTV Uutisten toimittaja Joonas Mustonen todisti yllättäen, kun Ähtärinjärven jäälle laskeutui noin 700 kiloa painava 1960-luvun Piper-potkurikone.

– Istuin juuri päiväsaunassa, kun ihmettelin, mikä ääni kantautuu saunaan. Luulin ensin, että se on moottorikelkka, mutta sitten ikkunasta näin, kun lentokone menee jäällä, Mustonen kuvailee.

Kalan saanti ei ollut pääasia

Asiaa selvittäessä kävi ilmi, että kyseessä olivat Etelä-Pohjanmaan ilmailukerhon jäsenet, jotka olivat päättäneet tulla pilkille.

Potkurikoneella tehtävät pilkkireissut kuuluivat olevan kerholla perinne.

– Kalaa ei ole kuulemma tullut, mutta se ei ilmeisesti olekaan se päätarkoitus, Mustonen kertoo.

Toinen kone laskeutui makkaran houkuttamana

Pari tuntia myöhemmin paikalle laskeutui myös toinen kone, Cessna 172, joka parkkeerasi toisen koneen viereen.

– Olin kotiapäin lentämässä, mutta päätin pistäytyä tänne, kun kaverit olivat paistamassa makkaraa. Tästä sitten edetään seuraavalle jäälle, josko sielä tulisi kalaa, konetta lentänyt Valtteri Saarijärvi kertoi Mustoselle. 

– Harvinaista, että vielä pystyy lentelemään jäille tähän aikaan vuodesta. Viikon päästä ei ehkä enää pysty, hän totesi. 

Lentokoneella pilkkimään saapuminen on herättänyt uteliaisuutta ja kiinnostusta järven rannoilla asuvissa ja mökkeilijöissä. Jotkut ovat myös uskaltautuneet katsastamaan koneita lähietäisyydeltä. 

Lue myös:

    Uusimmat