Tähtipelaajan romahdus maksoi 12 miljoonaa dollaria – "Raha ei kummitellut mielessäni"

Rory McIlroy nousi hämmästyttävällä tavalla golfin PGA-kiertueen kokonaisvoittoon Atlantassa sunnuntaina. Ylivoimaisena suosikkina päätöskierrokselle lähtenyt Scottie Scheffler kangistui pahasti jättimäisten panosten pelissä. 

Pohjoisirlantilainen McIlroy pelasi viimeisen kierroksen tulokseen 66 eli neljä alle ihannetuloksen. Sheffler johti kuuden lyönnin marginaalilla ennen päätöskierrosta, mutta etu oli mennyttä jo seitsemän väylän jälkeen.

Lopulta McIlroy voitti yhden lyönnin erolla. Yhdysvaltalainen Scheffler jakoi kakkospaikan Etelä-Korean Sungjae Imin kanssa.  

Scheffler teki pääöskierrokselle neljä bogeya, kun aiemmin turnauksessa hän oli tehnyt niitä yhteensä kaksi kolmen kierroksen aikana. 

– (Palkinto)raha ei kummitellut mielessäni. Halusin voittaa kauden kokonaiskisan. Minulla on ollut huima kausi, ja halusin päättää sen voittoon, mutta ikävä kyllä en pystynyt siihen, Scheffler kommentoi. 

Kangistuminen kävi hänelle kalliiksi, sillä McIlroy nettosi voitosta 18 miljoonaa dollaria. Jaettu kakkospaikka toi Schefflerille ja Imille 5,75 miljoonan dollarin ansiot. Voiton ja toisen sijan erotus oli siis yli 12 miljoonaa dollaria. 

McIlroysta tuli golfhistorian ensimmäinen pelaaja, joka on vienyt PGA:n kokonaiskisan kolmesti (2016, 2019 ja 2022). 

– Kun aloittelimme kierrosta, en pitänyt voittoa realistisena mahdollisuutena. 

– Minusta tuntuu, että Scottie ansaitsisi vähintään puolet tästä (voittopotista). Hän on pelannut uskomattoman kauden (neljä turnausvoittoa). Minusta tuntuu tavallaan pahalta, kun ohitin hänet niukasti. Oli kunnia ja etuoikeus taistella hänen kanssaan, ja uskon, että meillä on edessämme paljon uusia taisteluja. 

Uusi PGA-kausi alkaa jo 18. syyskuuta. 

Lue myös:

    Uusimmat