Tähdet kertovat: Mitä ääntä rakastat, Jon Bon Jovi?

AVAlla nähtävässä Tähdet kertovat -keskusteluohjelmassa James Liptonin haastateltavaksi saapuu Jon Bon Jovi yhtyeineen. Lue, mitä Jon Bon Jovi, Richie Sambora, David Bryan ja Tico Torres vastaavat Bernard Pivot'n kuuluisiin kymmeneen kysymykseen.

AVAlla nähtävässä Tähdet kertovat -sarjassa James Liptonin haastateltavana ovat tällä kertaa laulaja-näyttelijä Jon Bon Jovi ja hänen Bon Jovi -yhtyeensä.

Yhtyeen keulahahmo Jon Bon Jovi on ollut naisten päiväuni jo kolme vuosikymmentä, yhtyeen perustamis- ja läpimurtovuodesta 1983 asti. Lukioaikaisen tyttöystävänsä kanssa naimisissa oleva neljän lapsen isä on levyttänyt yhtyeensä 11 albumin lisäksi myös kaksi sooloalbumia.

Jon Bon Jovi on todellinen monilahjakkuus. Suurin osa yhtyeen kappaleista on Jonin ja kitaristi Richie Samboran käsialaa, ja Jon tunnetaan myös näyttelijänä. Musiikkiuran lomassa hän on näytellyt yli kymmenessä elokuvassa ja muun muassa huippusuosituissa tv-sarjoissa Sinkkuelämää ja Ally McBeal.

Bernard Pivot’n kymmenen kysymystä Bon Jovi -yhtyeelle

1. Mikä on suosikkisanasi?

David Bryan: Sleep (uni). (Yleisö nauraa.)

2. Mikä on inhokkisanasi?

Jon Bon Jovi: Recoupable (korvattava). (Yleisö nauraa.)

3. Mikä sytyttää sinut?

Richie Sambora: Naiset. (Aplojdeja.)

4. Mikä sammuttaa intosi?

Richie Sambora: Naiset. (Aplodeja.)

5. Mitä ääntä rakastat?

Jon Bon Jovi: Naurua, lasteni naurua.

6. Mitä ääntä inhoat?

Tico Torres: Yh, en pidä sireeneistä.

7. Mikä on suosikkikirosanasi?

David Bryan: Fuck. (Yleisö nauraa.)

Richie Sambora: Sama täällä. Fuck.

Jon Bon Jovi: Minun on vähän rajatumpi. Piece of fuck. (Yleisö nauraa.)

8. Mitä muuta ammattia haluaisit kokeilla kuin omaasi?

Tico Torres: Olen kokeillut aika lailla kaikkea, mitä olen halunnut, mutta haluaisin olla Jon. (Yleisö ja haastattelija nauravat.)

9. Missä ammatissa et missään tapauksessa haluaisi olla?

Jon Bon Jovi: Poliitikkona. (Yleisö nauraa.)

10. Jos taivas on olemassa, mitä toivoisit Jumalan sanovan sinulle saapuessasi taivaan porteille?

Richie Sambora: Hyvin meni. Käy sisään. (Yleisö nauraa.)

Jon Bon Jovi: Meillä onkin jäljellä yksi paikka. Se on sinulle.


AVA / Leenastiina Simola

Lähde: IMDb

Kuvat: Pressi

Lue myös:

    Uusimmat