Tähän härskiin viestihuijaukseen kuka tahansa voi langeta – "Ammutaan haulikolla ja hyvällä tuurilla osutaan kärpäseen"

Tältä OP:n huijausviesti näyttää: Linkki vaikuttaa luotettavalta ja vie tunnistautumiseen 0:20
Katso video: Tältä OP:n huijausviesti näyttää: Linkki vaikuttaa luotettavalta ja vie tunnistautumiseen.

OP:n nimissä lähetettävä huijausviesti liikkuu huijausaallon aallonharjalla, mutta ihmisiä yritetään jekuttaa nykyään mitä härskimmillä tavoilla. Verkkopankkiin liittyvä vaara voi vaania myös Googlessa.

Väärinkäytösten torjunnasta OP:lla vastaava Kim Sirén kertoo, että tietojenkalastelua sekä huijauksia on erityisesti tänä kesänä ollut paljon.

– Tänä kesänä on tullut tietoon useampi tapaus, että asiakkaitamme on valitettavasti joutunut tietojenkalastelun uhriksi. Nyt on isompi buumi kyseessä useita suomalaispankkeja kohtaan, Kim Sirén kertoo.

Sirén näkee, että buumin taustalla voi olla poikkeuksellinen korona-aika. Sen johdosta ihmiset viettävät paljon aikaa kotona sähköisten palveluiden äärellä. Täten monen verkkokäyttäytyminen on muuttunut, ja myöskin uusia palveluita on siirtynyt verkkoon.

– Uhreja on nykyään laidasta laitaan. Kuka tahansa ihminen on potentiaalinen näiden kalastelukampanjoiden kohteena. Kuinka moni menee rikollisten haaviin loppuun asti, se riippuu tapauksesta. 

Viimeisimmässä huijauskampanjassa OP:n nimissä lähetetään viesti, jossa voidaan väittää, että asiakkaan kortin käyttö on estetty ja kehotetaan vahvistamaan henkilöllisyys klikkaamalla linkkiä. Viesteissä oleva linkki voi ohjata op.fi-palvelua muistuttavalle huijaussivustolle.

MTV Uutisten toimittaja sai vastaavanlaisen huijausviestin viime viikolla puhelimeensa.

Tavoitteena pankkitunnukset

Huijareiden tavoitteena on saada asiakkaan pankkitunnukset tavalla tai toisella. Tällä hetkellä vallallaan olevassa huijauksessa on keskitytty mobiililaitteeseen, sillä huijaussivusto aukeaa vain mobiililaitteella, Sirén kertoo.

– Mobiililaitteessa näytettävän tiedon määrä on rajallinen. Rikollisten fokuksessa näyttää nyt olevan matkapuhelimen selaimella tulleet uhrit.

OP:n tietojen perusteella perinteisesti tietojenkalastelukampanjat perustuvat massoihin lähetettäviin viesteihin.

– Vastaanottajina voi olla joko tuhansia, kymmeniä tuhansia tai satoja tuhansia ihmisiä. Osa viestin saajista on toki myös muita kuin OP:n asiakkaita, Sirén sanoo.

– Siinä ammutaan haulikolla ja hyvällä tuurilla osutaan kärpäseen. Se riittää, että on yksi kärpänen, jolloin rikolliset ovat saaneet vastinetta omalle sijoitukselleen, hän havainnollistaa.

OP:n viimeisimmässä tapauksessa on mahdollisesti ulkomaalaisesta toimijasta. Tapaus on poliisin tutkinnassa. 

Uusi huijausilmiö yleistynyt

OP:n nimissä lähetettävä viesti liikkuu huijausaallon aallonharjalla, mutta ihmisiä yritetään jekuttaa nykyään mitä härskimmillä tavoilla. Verkkopankkiin liittyvä vaara voi vaania myös vaikkapa Googlessa.

Uutena ilmiönä ovat korostuneet hakukoneisiin, kuten Googleen, Yahoohon ja Bing-palveluun, liittyvät huijaukset.

– Siinä pankin, kuten Nordean tai OP:n, ensimmäinen tulos onkin rikollisten ostama mainostila, joka vie kalastelusivulle. Jos hakukoneiden kautta menee sivustolle, kannattaa katsoa, mikä se linkki on.

Vaaran voi välttää suosimalla ensisijaisesti pankkien mobiiliapplikaatioita ja toissijaisesti tietokoneen selainversiota. Tärkeää on myös käyttää palveluiden pääsivuja kirjautumiseen, ei esimerkiksi linkkejä tai hakukoneiden tuloksia.

– Oli kyse vaikkapa verkkopankista, Kelasta tai verottajasta, kannattaa kirjautua palveluntarjoajan oman pääverkkosivuston kautta, Sirén opastaa.

Lue myös:

    Uusimmat