Ovelat tekstarihuijarit onnistuivat tyhjentämään Matin tyttären tilin uudella kikalla – "Koko ikänsä säästänyt, toistakymmentä tuhatta euroa meni"

6:13
Katso myös: Jonna sai yhteydenoton "yhdysvaltalaiselta rauhanturvaajalta" – espoolainen perheenäiti päätti höynäyttää nettihuijaria takaisin nerokkaalla tavalla

Yhä ovelammiksi käyvät nettihuijarit ovat viime päivinä lähettäneet Osuuspankin nimissä tekstiviestejä, joissa pyydetään tunnistautumaan ja estämään näin tililtä veloitettava maksu.

Matin täysi-ikäinen tytär on yksi tekstiviestihuijauksen kohteeksi joutuneista.

Matti kertoo MTV Uutisille tyttären häkeltyneen yöllä saamastaan tekstiviestistä, jonka mukaan hänen tililtään olisi lähdössä maksu. Estääkseen tämän häntä pyydettiin vahvistamaan henkilöllisyytensä tekstiviestissä olevan linkin kautta.

Entistä uskottavammaksi tämän uudenlaisen huijauksen teki se, että viesti oli tullut samasta numerosta, jota Osuuspankki oli aiemmin käyttänyt.

"Olisi pitänyt hoksata"

Viestissä luki: Petos on havaittu. Tilisi on estetty turvallisuussyistä. Siirry osoitteeseen: op-peruutus.info vahvistaaksesi henkilIlisyytesi ja peruuttaaksesi maksun.

– Nyt kun jälkikäteen katsoo viestiä, niin olisi pitänyt hoksata huijaukseksi, eikä tietysti olisi saanut tuon linkin kautta mennä. Viesti tuli kuitenkin yöllä ja tyttäreni oli siitä niin häkellyksissä, että oli mennyt tunnistautumaan, Matti kertoo MTV Uutisille.

Matti kertoo, että tytär oli tehnyt opiskelujen ohessa vuosikausia töitä ja säästänyt koko ikänsä.

– Todella huomattava summa sieltä lähti, toistakymmentä tuhatta euroa. Se on paljon rahaa kenelle tahansa.

Tytär piti suurinta osaa rahoista säästötilillä ja käyttötilillä oli vain pieni summa arkipäiväisten menojen hoitamiseen. Huijarit olivat siirtäneet rahat säästötililtä ensin käyttötilille ja sieltä ulkomaiselle tilille. 

– Arka tyttö säikähti asiaa paljon. Yleensä haluaa toimia mahdollisimman hyvin, mutta nyt toimikin sitten päinvastoin.

OP Ryhmän väärinkäytösten hallinnan yksikön päällikkö Kim Sirén kertoo, että vastaavanlaisia huijauksia oli liikkeellä ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten. Sirén kertoo, että rikolliset väärentävät tunnettujen tahojen numeroita, ja laittavat lähettäjän nimeksi esimerkiksi tässä tapauksessa op tai opfi.

– Puhelimessa nämä viestit sitten näyttävät tulleen Osuuspankista, vaikka näin ei tosiasiassa ole.

Älä koskaan avaan linkkejä

Sirén varoittaa, että viesteissä olevia linkkejä ei tule koskaan avata.

– Pankin sivuille ei kannata mennä linkkien tai hakukoneiden kautta, vaan kirjoittaa osoite itse nettiselaimeen. Jos pankki haluaa viestiä asiakkaan kanssa, se tekee sen usein verkkopankin asiakasviestin kautta. Samoin pankki ei koskaan kysy asiakkaan tunnuksia, vaan niiden käyttö lähtee aina asiakkaasta itsestään.

Jos kuitenkin käy niin ikävästi, että varoja tililtä lähtee, neuvoo Sirén olemaan ensimmäisenä yhteydessä pankkiin. 

– Vaikka rikolliset ovat tässä aina vaan nopeampia, ja varojen saanti onkin hyvin epävarmaa, ensin yhteys pankkiin ja sen jälkeen rikosilmoitus poliisille. 

Uhrit yhä nuorempia

Mikäli tunnukset luovuttaa kolmannelle osapuolelle, on se sama kuin olisi antanut avoimen valtakirjan, Siren muistuttaa.

– Nykypäivinä ihmisille tulee valtavat määrät erilaisia viestejä, niin sähköpostilla kuin tekstiviestein, jotka edellyttävät nopeaa reagointia. Kannattaa kuitenkin hetki aikaa ja harkintaa, miten toimia, kun tuollaisen viestin saa.

Sirén sanoo myös, että huijauksissa uhrit ovat myös aiempaa nuorempia.

– Nuoret varmaankin reagoivat herkemmin näihin ilta-aikaan lähetettyihin viesteihin.

Jutussa haastatellun Matin nimi muutettu. 


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja