Syyttäjä: Vuokrausyrityksen johtaja kieltäytyi vuokraamasta romanimiehelle asuntoa ja vihjaili, että muilla asukkailla olisi parempi olla ilman miestä naapurinaan

Syyttäjä vaatii asuntojen vuokrausta harjoittavan yrityksen johtajalle sakkorangaistusta romanimiehen syrjinnästä. Syyttäjän mukaan mies haki asuntoa, mutta johtaja kieltäytyi vuokraamasta tälle.

– Syytetty on ilman hyväksyttävää syytä asettanut asianomistajan ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan ja jättänyt palvelematta yleisesti noudatettavilla ehdoilla asianomistajaa hänen etnisen alkuperänsä perusteella, syytteessä sanotaan.

Asiassa todisteena on muun muassa miehen asuntokyselyynsä saamat vastaukset sekä puhelinkeskustelut, joissa asunnon epäämistä on perusteltu.

Syytetty kiistää syrjineensä miestä ja syyllistyneensä asiassa rikokseen. Hänen mukaansa hän ei ole sanonut puhelussa suoraan tai epäsuorasti, että etnisellä taustalla olisi tekemistä asuntopäätöksen kanssa. Syytetyn mukaan miehen asuntohakemus oli puutteellinen.

Syrjintää kokeneen miehen mukaan hänelle ei suostuttu antamaan perustelua kielteisen asuntopäätöksen syystä. Lisäksi hän sanoo kirjallisessa vaatimuksessaan yrityksen johtajan loukanneen häntä.

– Syytetty on muun muassa esittänyt, että taloyhtiön muilla asukkailla on parempi olla ilman (miehen nimi) naapurina, minkä hän on kokenut erityisen loukkaavaksi, vaatimuksessa sanotaan.

Mies vaatii syytetyltä 1 500 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä. Epäilty rikos on tapahtunut vuoden 2018 syksyllä. Asiaa käsitellään Lapin käräjäoikeudessa.

Lue myös:

    Uusimmat