Syyttäjä vaatii tuntuvaa tuomiota: Mies puukotti kaverinsa kuoliaaksi ja löi toista lihaveitsellä kaulaan

Syyttäjä vaatii vuonna 1988 syntyneelle miehelle kymmenen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta taposta ja tapon yrityksestä.

Asia selviää tänään julkitulleesta haastehakemuksesta.

Syyttäjän mukaan vastaaja on huhtikuun alussa Helsingissä puukottanut kaveriaan vasemmalle puolelle rintakehää. Puukon iskusta aiheutui uhrille kuolettavat vammat: pistohaavan syvyys oli ollut noin 15 senttiä, lisäksi miehen yksi kylkiluu oli murtunut iskun seurauksena.

Syyttäjän mukaan mies oli lisäksi yrittänyt tappaa toisen miehen lyömällä tätä 15 senttiä pitkällä lihaveitsellä kaulaan. Teko oli onneksi jäänyt yritykseksi, sillä lyönnistä oli aiheutunut ainoastaan pintahaava. Molemmat puukotuksen uhreista olivat olleet syytetyn kavereita.

Lisäksi miestä syytetään puukotusten jälkeen tapahtuneesta törkeästä ryöstöstä. Syyttäjän mukaan mies oli puukkoa esillä pitäen vaatinut tapahtumapaikalla olleilta henkilöiltä rahaa. Paikalla ollut nainen oli kokenut tilanteen uhkaavaksi ja hän oli luovuttanut lompakkonsa miehelle, josta tämä oli ottanut ainakin 20 euroa rahaa. 

Asiasta pidettiin tänään valmisteluistunto ja tapausta puidaan Helsingin käräjäoikeudessa ensi viikon tiistaina.

Lue myös:

    Uusimmat