Mies kiistää murhasyytteet ja katsoo syyllistyneensä kahteen tappoon.
Keski-Suomen käräjäoikeus määräsi maanantaina mielentilatutkimukseen miehen, jota syytetään vanhempiensa murhaamisesta Jyväskylässä. Oikeus julisti välituomion istunnon päätteeksi. Siitä kertoivat paikalla olleet mediat.
75-vuotias isä ja 74-vuotias äiti olivat menneet 2. tammikuuta aamupäivällä poikansa asunnolle Jyväskylän Kangaslammella. Syyttäjän mukaan poika kävi asunnon keittiössä täysin yllättäen isänsä kimppuun ja viilsi tätä linkkuveitsellä kaulaan.
Isä yritti puolustautua ja sai toiseen kämmenselkäänsä syvän viiltohaavan. Poika viilsi myös isänsä niskaan pitkän ja syvän viiltohaavan, syytteessä sanotaan.
Jossain kohtaa isä kaatui olohuoneen puolelle, mistä poika oli raahannut tämän eteiseen. Syyttäjän mukaan poika jätti isänsä vertavuotavana lattialle yli kahdeksi tunniksi.
– (Uhri) on ollut elossa asunnon eteisessä maatessaan vielä poliisipartion tullessa paikalle ja kuollut saamiinsa vammoihin vasta ambulanssissa matkalla sairaalaan. Teko on aiheuttanut (uhrille) pitkäkestoista kipua ja kärsimystä, syytteessä sanotaan.
Lue myös: Mies myönsi tappaneensa vanhempansa asunnossaan Jyväskylässä
Löi paistinraudalla ja ruuvimeisselillä
Kun poika oli käynyt isän kimppuun, äiti oli syyttäjän mukaan ryhtynyt huutamaan apua. Silloin poika oli viiltänyt äitiään kaulaan. Äiti kaatui lattialle, jolloin poika syyttäjän mukaan vielä löi tätä paistinraudalla takaraivoon sekä ruuvimeisselillä selkään. Äiti kuoli kaulan viiltovammaan.
– Teko on tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla ottaen huomioon (syytetyn) käyttämä tekotapa ja teräaseella aiheutetut useat vammat sekä se, että teossa on käytetty useampaa tekovälinettä. Ottaen huomioon edellä mainitun lisäksi myös sen, että (uhrilla) on ollut puolustautumiseen viittaavia vammoja käsissä, osoittaa tämä osaltaan tekijän päättäväisyyttä ja sitkeää surmaamistarkoitusta usean tekovälineen käyttämisen lisäksi, syytteessä sanotaan.
Syyttäjän mukaan tekoja on pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeinä. Teot olivat syyttäjän mukaan yllättäviä ja ne kohdistuivat iäkkäisiin, poikaa auttamassa olleisiin vanhempiin. Syyttäjä nostaa myös esiin, että äiti näki ainakin osan isään kohdistetusta väkivallasta.
Kirjallisessa ennakkovastauksessaan käräjäoikeudelle poika kiistää murhasyytteet ja katsoo syyllistyneensä kahteen tappoon. Hän myöntää väkivallan, mutta kiistää, että teot olisivat olleet erityisen raakoja tai julmia tai kokonaisuutena arvostellen törkeitä. Tätä perustellaan muun muassa sillä, ettei kuolemaan johtanut väkivalta kestänyt pitkään.
Syytteestä tai vastauksesta ei ilmene mitään epäiltyä motiivia teoille. Esitutkinnassa kuullut poliisit kertoivat, että murrettuaan asunnon oven he löysivät miehen sängystään makaamasta ja uhrit lattialta. Samassa talossa asuneet naapurit kuvailivat miehen käytöksen muuttuneen viime vuosina omituiseksi.
Käräjäoikeus katsoi välituomiossaan, että mies oli toiminut syyttäjän kertomalla tavalla. Se ottaa kantaa rikosnimikkeisiin ja miehen rangaistukseen sen jälkeen kun mielentilatutkimus on valmistunut.
Juttua muokattu 16.6. klo 17.27: Lisätty tieto, että syytetty määrättiin mielentilatutkimukseen.