Kolme käräjillä vapaudenriistosta: Heroiinilla huumattu nainen teljettiin kolmeksi vuorokaudeksi laatikkoon ilman ruokaa ja juomaa

Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään tänään epäiltyä törkeää vapaudenriistoa, josta syytettynä on kolme miestä. Miesten epäillään piikittäneen naiseen heroiinia ja sulkeneen tämän kolmeksi vuorokaudeksi laatikkoon.

Syytteen mukaan nainen suljettiin asunnossa kolmeksi vuorokaudeksi vuodesohvan vetolaatikkoon. Tuona aikana nainen ei syyttäjän mukaan saanut juotavaa tai syötävää eikä päässyt tarpeilleen. 

Ennen laatikkoon käskemistä naista oli syytteen mukaan pahoinpidelty. Syyttäjän mukaan yksi miehistä löi naista nyrkillä kasvoihin ja kuristi kaulan ympäriltä.


Kaksi miehistä oli syytteen mukaan piikittänyt naiseen suuren määrän heroiinia ja saanut näin tämän tajunnantason laskemaan.

Mukana myös tuntematon nainen

Kaksikkoa syytetään törkeän vapaudenriiston lisäksi muun muassa törkeästä pahoinpitelystä, toista miehistä kahdesta. 

Naisen ollessa laatikossa häneen oli kohdistanut väkivaltaa ainakin tuntemattomaksi jäänyt nainen, syyttäjä katsoo. Kaksi syytetyistä ja tuntemattomaksi jääneet henkilöt olivat syyttäjän mukaan vuoroin vahtineet, ettei nainen pääse pakenemaan.

Syytteen mukaan vapaudenriiston taustalla oli, että kolmikko oli olettanut naisen varastaneen yhden miehen repusta ainakin 6 000 euroa.

Epäilty törkeä vapaudenriisto tapahtui Helsingissä viime marraskuussa. Syyttäjä vaatii kolmikolle ehdotonta vankeutta.  

Lue myös:

    Uusimmat