Syyskoti sisustetaan nyt luovilla valaistusratkaisuilla
Led-valot ovat vuodenajan trendikkäin sisustuselementti, joilla saa luotua kotiin tunnelmaa ja monenlaista tehosteita. Markkinoiden laaja ledien valikoima takaa sen, että kodinlaittaminen on myös mahdollisimman energiatehokasta.
Valo tuo kotiin paitsi käytännöllisyyttä ja viihtyisyyttä myös erilaista olemusta ja tunnelmaa. Lyhenevät päivät ja pimeys innostavat valaistussuunnittelun pariin, mikä näkyy tähän aikaan vuodesta myös myymälätasolla.
– Ihmiset valmistautuvat pohjolan pimeään talveen. Erityisesti ledit ovat suosiossa, ja niiden myymäläkohtainen myynti on viime viikoilla liikkunut useissa tuhansissa kappaleissa, Jarkko Salmi Biltemasta kertoo.
Ledit rikkovat valaistussuunnittelun rajat
Pienillä led-lampuilla valaistuksen saa halutessaan erottamattomaksi osaksi kodin rakenteita ja materiaaleja. Ledi on toisaalta myös laajentanut merkittävästi valaistussuunnittelun rajoja. Markkinoille tulee jatkuvasti yhä mielenkiintoisempia lediratkaisuja, joilla kodin tunnelmaan saa uutta nostetta.
Valoa voi käyttää myös tehokeinona kodin ilmeen piristämisessä:
Yksityiskohtainen koristevalaistus: Kirjahyllyn, taulun tai vaikka perhepotretin voi kohottaa sisustuksessa uudelle tasolle koristelemalla se kaksipuoleisella teipillä kiinnitettävällä joustavalla led-listalla. Kauko-ohjattava led-lista on täydellinen valontuoja myös veneeseen tai asuntovaunuun.
Lisää tilaa valon avulla: Huoneeseen voi ”huijata” lisää tilantuntua kohdistamalla valaisimet ylöspäin seinille tai kattoon. Myös nurkkiin sijoitetuilla valaisimilla saa hämättyä lisäneliöitä tilaan.
– Led-valo sopii kodin kaikkiin tiloihin, myös yleisvaloksi, sillä ledillä saa halutessaan valaistua suuriakin pintoja. Kohde- ja tunnelmavalona ledi on oikeuksissaan, sen avulla saa loihdittua monia valosävyjä kylmästä lämpimään ja lisäksi sen värintoistokyky on hyvä, Salmi sanoo.
Monipuolisuuden lisäksi led-valojen selkeä etu on pitkäikäisyys ja energiatehokkuus. Kun halogeenit kestävät keskimäärin 2 000 tuntia, palaa ledi 15 000 – 50 000 tuntia.
Lähde: Biltema
Uusimmat
-
05:31
Putin vierailee tänään Lähi-idässä – pyrkii vahvistamaan suhteita Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin
-
05:23
Poliisille itsenäisyyspäivä on ”suurin vuosittainen operaatio” – tällaisiin mielenosoituksiin on varauduttu
-
02:02
Lapsiperheköyhyyden tilannetta vertailtiin – Suomen sijoitus "poikkeuksellisen huono"
-
00:01
Katso, ketkä saivat ylennyksen itsenäisyyspäivänä reservissä ja puolustusvoimissa
-
23:44
Biden: Jos Trump ei pyrkisi presidentiksi, en tiedä pyrkisinkö minäkään
-
22:51
Ennätyskehonrakentaja pumppasi ME:n kaikille tutussa liikkeessä – montako toistoa sinä saisit?
-
22:23
Ensin kuului kova pamaus, sitten lentokone alkoi täristä voimakkaasti – kauhunhetket tallentuivat videolle Kiinassa
-
22:15
Tallipomot esittivät kovia syytöksiä Toto ja Susie Wolffista – pariskunta joutuu nyt FIA:n syyniin
-
21:55
Ensitreffit-parin tulenarka tilanne kärjistyy – Töllötuomarit hämillään: "Riiaa selvästi pelottaa Aleksin käytös"
-
21:43
Britannia: Venäjä on vallannut suuren osan Marjinkasta
-
21:16
Putin on valehtelija ja pettänyt venäläiset, sanovat sotilaiden läheiset
-
21:08
Israel: Yli 80 sotilasta kuollut maahyökkäyksen aikana – MTV seuraa sotaa
-
21:01
"Käsidesimies" esitteli MTV:lle Linnan juhlien ikonisen kättelyreitin – katso video!
-
20:58
Venäläisurheilijat halutaan mukaan olympialaisiin – KOK:lta vaaditaan nopeaa ratkaisua
-
20:56
Näin suomalaiset hehkuttavat Sauli Niinistöä MTV Uutisten kyselyssä – "Sale on beast"
-
20:52
Israelin joukot käyvät maataisteluja Gazassa – YK: Siviileillä ei turvallista pakopaikkaa
-
20:49
Nokkakolari Kauhajoella: Kaksi loukkaantunut vakavasti
-
20:39
Tyrmäys kuudessa sekunnissa – kolme pikanukutusta toivat olympiamitalistille UFC-diilin
-
20:25
Erikoinen juoma voi auttaa lihaskramppeihin: Maistuisiko sinulle suolakurkkuliemi?
-
20:07
Raivostunut Erling Haaland nousi somehitiksi – norjalaistähdeltä napakka reaktio hulvattomiin pilakuviin
-
Lataa lisää