Syyrian presidentti Assad sanoo Yhdysvaltojen lavastaneen kohutun kaasuiskun

Syyrian presidentti Bashar al-Assad kiistää, että hänen joukkonsa olisivat syyllistyneet kaasuiskuun Syyriassa.

Tällaisten väitteiden tarkoituksena oli Assadin mukaan ainoastaan oikeuttaa Yhdysvaltain ohjushyökkäys Syyriaan. Assad kommentoi asiaa uutistoimisto AFP:lle antamassaan haastattelussa.

Kyseessä oli ensimmäinen Assadin antama haastattelu epäillyn kaasuiskun jälkeen. Yhdysvallat ja useat muut länsimaat ovat syyttäneet Syyrian hallintoa viimeviikkoisesta iskusta.

– Kyse on 100-prosenttisesti valheesta. Meidän käsityksemme on, että länsi ja lähinnä Yhdysvallat on tiiviissä yhteistyössä terroristien kanssa. He keksivät koko jutun saadakseen tekosyyn hyökkäykselle, Assad sanoi. Syyrian hallinto kutsuu kaikkia kapinallisia terroristeiksi.

"Tekaistuja videoita on paljon"

Kaasuiskusta näytetyt videot järkyttivät maailmaa. Assadin mukaan varmuutta ei kuitenkaan ole siitä, tapahtuiko hyökkäystä ollenkaan.

– Tekaistuja videoita on paljon nykyään. Emme tiedä, olivatko kuolleet lapset todella Khan Sheikhunista. Tai olivatko he kuolleita?

– Tarina ei ole vakuuttava millään muotoa, Assad jatkoi. Khan Sheikhun ei hänen mukaansa ole strategisesti tärkeää aluetta eikä myöskään tällä hetkellä rintama-aluetta.

Venäjän mukaan kemialliset aineet pääsivät ilmaan, kun Syyrian asevoimat tulittivat kapinallisten asevarastoja.

"Meillä ei ole kemiallisia aseita"

Assad toisti useita kertoja haastattelussa, että hänen joukkonsa olivat luovuttaneet kaikki kemiallisten aseiden varastonsa sovitusti vuonna 2013.

– Mitään hyökkäystä ei määrätty, meillä ei ole kemiallisia aseita, me luovutimme arsenaalimme muutama vuosi sitten, Assad vakuutti.

Assadin mukaan presidentti Donald Trumpin määräämä ohjushyökkäys ei vaikuttanut Syyrian armeijan iskuvoimaan. Hyökkäys tehtiin lentotukikohtaan, josta Syyrian koneet Yhdysvaltojen mukaan lähtivät kaasuiskuun.

Tähänastiset yritykset lopettaa Syyrian sota ovat olleet tehottomia, koska Yhdysvallat ei pyri tosissaan konfliktin lopettamiseen, Assad sanoi.  

Lue myös:

    Uusimmat