Syrjähyppy "rakkaushotellissa" tuli kalliiksi – moninkertainen maailmanmestari kilpailukieltoon

Japanin uintiliitto on sulkenut huippu-uimari Daiya Seton toimintansa ulkopuolelle vuoden loppuun saakka. Seto ilmoitti jo syyskuussa luopuvansa Japanin olympiajoukkueen kapteenin tehtävästä.

Syynä Seton, 26, kilpailukieltoon on avioliiton ulkopuolinen suhde, joka paljastui syyskuussa, kun paparazzikuvaaja ikuisti Seton "rakkaushotellissa" vieraan naisen kanssa. Liiton mukaan Seto rikkoi toiminnallaan sen urheilijoille asettamia sääntöjä, kertoo Japan Times. Liitto kuitenkin sallii Seton osallistumisen ensi kesän Tokion olympialaisiin.

Seto tunnusti myöhemmin suhteensa ja pyysi sitä vuolaasti anteeksi.

– Olen todella pahoillani. Haluan tehdä parhaani palauttaakseni ihmisten luottamuksen, joten pyydän tukeanne tässä pyrkimyksessäni, Seto sanoi Japan Timesin mukaan.

Suhteen paljastuminen on tullut Satolle kalliiksi. Syyskuussa Japan Times kertoi, että muun muassa uimarin kanssa yhteistyötä tehnyt lentoyhtiö All Nippon Airways on katkaissut sopimuksensa Seton kanssa.

– Olemme tukeneet Setoa, mutta tämä ongelma ei sovi yhtiömme imagoon, yhtiö tiedotti.

Seto on ollut sekauinnin kärkinimiä viimeiset vuodet.  Hän on voittanut useita maailmanmestaruuksia 400 ja 200 metrin matkalla sekä lyhyen että pitkän radan kilpailuissa. Rion olympialaisissa hän ylsi pronssille.

Viimeksi Seto voitti MM-kultaa molemmissa lajeissa viime vuoden MM-kilpailuissa Gwangjussa Etelä-Koreassa.

Japanilaisella on hallussaan sekä 200 metrin perhosuinnin että 400 metrin sekauinnin lyhyen radan maailmanennätykset.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja