Olympiamitalistilta raju dopingvihjaus kilpailijoistaan – "Ei puhdasta"

Olympiahopeaa Tokion 200 metrin selkäuinnissa saavuttanut Yhdysvaltain Ryan Murphy esitti kilpailun jälkeen varsin kovan dopingvihjauksen kilpailijoidensa suuntaan.

Kolme olympiakultaa viisi vuotta sitten Rio de Janeirossa voittaneen Murphyn yksi noista voitoista oli juuri 200 metrin selkäuinnista, jossa hän tuli nyt Tokiossa toiseksi. Venäläisuimari Jevgeni Rilov ennätti edelle 0,88 sekunnin turvin olympiaennätyksellä 1.53,27. Pronssia otti britti Luke Greenbank.

Murphy avasi finaaliuinnin jälkeen sanaisen arkkunsa tiukalla tavalla.

– Minua on kuluttanut henkisesti valtavasti läpi vuoden se, että uin kisassa, jossa kaikki eivät todennäköisesti ole puhtaita, ja se on mitä on, yhdysvaltalainen kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Murphy tuli kaiketi katumapäälle, sillä hän veti sanojaan myöhemmin lehdistötilaisuudessa takaisin. Jenkki puhuikin sanojensa mukaan dopingista uinnissa yleisellä tasolla.

– Minun täytyy tehdä selväksi. En koskaan tehnyt... tarkoituksenani ei ole esittää mitään syytöksiä täällä. Onnittelut Lukelle ja Jevgenille. He tekivät uskomattoman työn, molemmat ovat erittäin lahjakkaita uimareita, Murphy sittemmin muotoili.

– Loppujen lopuksi uskon, että doping on uinnissa yhä suuressa osassa, ja se on mitä on.

Rilov sanoi yllättyneensä Murphyn alkuperäisistä kommenteista. Venäläinen kertoi olleensa aina puhtaan urheilun puolella.

– Teen aina dopingtestejä. En voisi antaa itselleni anteeksi, jos ottaisin jotain. En tiedä, miten reagoida tähän. Minua ei ole syytetty mistään, Rilov kommentoi.

200 metrin sekauinnissa pronssia kauhonut Sveitsin Jeremy Desplanches kertoi, että hänellä ei ollut huolia omasta kisastaan.

– On totta kai joitain outoja tapauksia. Mutta kun joku on parempi kuin sinä, on paljon helpompaa sanoa vain, että hän douppasi.

– Joskus muut ovat kuitenkin vain parempia kuin sinä, Desplanches summasi.

Lue myös:

    Uusimmat