Akuuttia leukemiaa sairastava Milla Madetoja kertoo sosiaalisessa mediassa saaneensa hyviä tuloksia.
Ylen uutisankkurina toiminut Milla Madetoja kertoi heinäkuussa, että hänellä diagnosoitiin puoli vuotta aiemmin akuutti leukemia.
Nyt Madetoja on julkaissut tuoreen päivityksen tilanteestaan sairauden kanssa. Instagram-tilillään Madetoja kertoo saaneensa lääkäriltä hyviä uutisia.
Julkaisemassaan kuvassa Madetoja istuu autossa ja hymyilee kameralle.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Olin autossa ja lääkäri juuri soitti tuloksista. Ne oli HYVÄT! Talvella pelko iskeytyi minuun ja myönnän, se kulkee koko ajan rinnalla. Ymmärrän ja hyväksyn, että se ei ehkä lähde ikinä pois enkä edes yritä ajatella, että jonain päivänä en enää pelkäisi. Nyt se on matkassani ja sen kanssa kuljen eteenpäin, Madetoja kirjoittaa.
Päivityksessään Madetoja ei kerro tarkemmin tuloksistaan.
Syyskuun alussa Madetoja kertoi niin ikään sosiaalisessa mediassa, että hänelle oli tehty kantasolusiirto keväällä.
Madetoja kertoi postauksessaan, ettei hänelle löytynyt sopivaa luovuttajaa Suomen kantasolurekisteristä. Kävi kuitenkin ilmi, että Madetojan sisko oli hänelle sopiva luovuttaja.
Madetoja kertoi heinäkuussa Instagramissa, että hänen kevään ajan kestäneet hoitonsa sujuivat hyvin ja suunnitellusti.
– Hoidot ovat nyt takana, olen hyvin luottavainen ja mulla on mitä väkevin toivo. Suurin niistä on rakkaus, hän kirjoitti tuolloin Instagram-postauksessaan.
Terveyskylä-verkkosivuilla kerrotaan, että akuutti leukemia on pahanlaatuinen veren valkosolujen syöpä, joka etenee nopeasti.