"Symbian Nokian superkamerapuhelimessa on sairasta pilaa"

Nokian keväällä esittelemä 808 PureView -kamerapuhelin on kerännyt kehuja ylivoimaisesta kuvanlaadustaan. Eikä ihmekään, sillä puhelimella otetut kuvat osoittavat, että sen käyttämä kamerateknologia on kaukana kilpailijoistaan.

Viime viikolla Nokia kertoi tuovansa superkamerapuhelimensa myös Yhdysvaltain markkinoille puhelinta kohtaan syntyneen kiinnostuksen takia.

Mutta ei niin hyvää ettei jotain huonoakin. Kokonaisvaikutelma laitteesta ei nimittäin ole saanut pelkkiä kehuja. Teknologiasivusto The Verge ylistää testissään muiden tavoin PureViewin kameraa, mutta muuten puhelin saa todella tylyn tuomion.

"Turhauttava kuollut käyttöjärjestelmä"

The Vergen tekemän testin päätteeksi sivuilla todetaan, että Nokia on tuonut markkinoille kaikkien aikojen parhaimman kamerapuhelimen, joka on istutettu antiikkiseen ja turhauttavaan Symbian-käyttöjärjestelmään.

- Yhtä hämmästyttävää kuin 808 PureViewin kuvanlaatu on Nokian röyhkeys tuoda myyntiin puhelin, jossa on jo valmiiksi kuopattu käyttöjärjestelmä, todetaan arvostelussa.

Testin mukaan käyttöjärjestelmä hidastelee ja tökkii säännönmukaisesti.

Testijutun kirjoittanut Vlad Savov toteaa, että hän ei edes halua viitata 808 PureView -puhelimeen älypuhelimena. Hänen mukaansa laite suoriutuu sähköpostitehtävistä heikosti ja nettisurffailusta suorastaan kamalan huonosti.

- Laitteeseen ei saa houkuttelevia sovelluksia ja käyttöjärjestelmän tuki tulee jäämään jatkossa huomiotta. Lisäksi laite on perinpohjaisesti epämukava käyttää. Symbianin käyttö vielä vuonna 2012 on käyttäjän kustannuksella tehtyä sairasta pilaa, tykittää Savov.

Myös kameran aiheuttama "järjettömän suuri" kohouma puhelimen takaosassa saa kritiikkiä. Eikä haukuitta selviä näytön resoluutiokaan. Testissä todetaan olevan ironista, että maailman tarkimmassa kamerapuhelimessa on niin matalan tarkkuuden omaava näyttö.

"Nokia pystyy edelleen tekemään ikonisia tuotteita"

Testissä kuitenkin hehkutetaan ylenpalttisesti PureView-puhelimen kuvanlaatua ja todetaan että se yksistään pystyy melkein hukuttamaan alleen valitukset sovelluspuolen ongelmista.

Myös laitteessa käytetyt materiaalit saavat kehuja. Savovin mukaan tuloksena on kuitenkin vain keskinkertainen tuote.

Savov myöntää, että Nokia pystyy edelleen tuottamaan todella ikonisia laitteita, eikä 808 PureView tuskin tule hetkeen unohtumaan sitä käyttäneiden mielistä.

Hänen mielestään Nokia on kuitenkin myös epäonnistunut erinomaisen kamerateknologiansa markkinoinnissa.

Lue myös:

    Uusimmat