Läheisyyden määrä vauvan ja tämän hoitajan välillä voi vaikuttaa lapseen vielä vuosia imeväisiän jälkeen – myös molekyylitasolla. Fyysistä läheisyyttä kitsaasti saaneista vauvoista kasvoi tutkimuksessa taaperoita, jotka olivat epigeneettisesti ikäisiään jäljessä.
Kanadalaisen Brittiläisen Kolumbian yliopiston ja lastensairaalan yhteistutkimuksessa oli mukana 94 tervettä, tutkimuksen alkaessa viiden viikon ikäistä vauvaa. Vanhemmat pitivät kirjaa lastensa käyttäytymisestä – esimerkiksi nukkumisesta, ruokailusta ja itkemisestä – sekä fyysistä läheisyyttä sisältävän hoivan määrästä.
Kun lapset olivat kasvaneet 4,5-vuotiaiksi, heiltä otettiin DNA-näyte. Näytteestä tarkasteltiin DNA:n metylaatiota eli eräänlaista epigeneettistä muutosta, joka vaikuttaa geenin aktiivisuuteen. DNA:n metylaatiota pidetään keskeisenä tekijänä vanhenemisen biologiassa.
Tutkijat havaitsivat yhteyden lasten saaman läheisyyden määrässä sekä viidessä eri DNA:n kohdassa, joista parilla on vaikutusta muun muassa vastustuskykyyn ja aineenvaihduntaan.
Ne lapset, jotka olivat vauvoina ahdistuneempia ja saivat vähemmän fyysistä läheisyyttä, olivat niin sanotulta epigeneettiseltä iältään oikeaa ikäänsä nuorempia.
